Yli kolmasosa suomalaisista kokee elämänsä muuttuneen huonommaksi koronaepidemian aikana, selviää Taloustutkimus Oy:n kyselystä. Kyselyyn vastanneista noin kolmasosa on karsinut menojaan, tulot ovat pääosin pysyneet ennallaan. Tutkimusjohtajan mukaan koronakriisi on tasa-arvoistanut suomalaisia.
Korona-aika on tarkoittanut useimmille suomalaisille jatkuvaa rajoitusten ja epävarmuuden kanssa elämistä. Huolta on ollut niin omasta kuin läheisten terveydestä sekä toimeentulosta. Ei olekaan mikään yllätys, että vain ani harva kokee elämänsä muuttuneen paremmaksi verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan.
Taloustutkimus haastatteli elokuussa 1 100 eri-ikäistä suomalaista ja kysyi muun muassa epidemian vaikutuksista elämänlaatuun. Vastausten perusteella yli kolmannes suomalaisista (36%) kertoi elämänsä olevan nyt huonompaa verrattuna epidemiaa edeltävään aikaan.
Lue lisää: Kysely: Joka kolmas suomalainen vaatii kiristyksiä koronarajoituksiin, vaikka jo nyt arjesta on karsittu "turha ja tarpeeton, mikä tekee elämästä elämisen arvoista"
Elämä huonontunut aktiivista elämää viettävillä
Lähes puolet (48%) vastaajista oli sitä mieltä, että elämä on säilynyt yleisesti ottaen ennallaan. Vain yhdeksän prosenttia kertoi elämänsä parantuneen.
Elämänlaatu on heikentynyt varsinkin alle 25-vuotiailla ja korkeasti koulutetuilla. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen huomauttaa, että pakon edessä tapahtunut minimalistisempi elämä ja dowshiftaaminen eivät ole lisänneet onnellisuutta – toisin kuin keväällä vielä arveltiin.
– Koronakriisi on tasa-arvoistanut suomalaisia. Ne, jotka kokivat elämänsä tosi hyväksi jo aiemmin, niin heidän elämä on heikentynyt. Kun taas ne, jotka ovat eläneet aika vaatimatonta ja paikallaan olevaa elämää, niin heillä korona ei ole vaikuttanut elämänlaatuun.
– Hieman kärjistäen voisi sanoa, että kaikkein vähiten koronakriisi on hetkauttanut maakunnissa asuvia eläkeläispoikamiehiä. He eivät olisi muutenkaan matkustelleet mihinkään tai käyneet festareilla. Toisessa ääripäässä on korkeasti koulutettu, kansainvälistä elämää viettävä kaupunkilainen. Hänellä olisi ollut edessä lomailua, vaihto-opiskelua ja konferenssimatkoja, Rahkonen maalailee.
Tulot vähentyneet 17 prosentilla vastaajista
Vastaajilta tiedusteltiin myös koronan vaikutusta heidän henkilökohtaiseen talouteensa. Taloudellisesta epävarmuudesta huolimatta mitään romahdusta ei näytä tapahtuneen, vaan tulot olivat pysyneet ennallaan 80 prosentilla vastaajista. 17 prosenttia kertoi tulojensa vähentyneen epidemian aikana.
Menopuolella muutosta oli tapahtunut enemmän. Kolmannes (33%) vastaajista kertoi karsineensa menojaan kuten matkustamista, kulttuuritapahtumia ja ulkona syömistä. Menot olivat pysyneet ennallaan 56 prosentilla vastaajista.
– Niin sanotusti kaikki se turha ja tarpeeton, joka tekee elämästä elämisen arvoista, niin siitä on nyt karsittu. Tässä nähdään se, että kun ihmiset kuluttaa vähemmän rahaa, niin ollaan vähemmän onnellisia, Juho Rahkonen toteaa.