Korona rokotti Hesburgerin myyntiä – "Äärimmäisen hankalat olosuhteet"

3:45img
Hesburgerin omistaja Heikki Salmela kertoi huhtikuussa, minkälainen tilanne suurella pikaruokaketjulla oli koronan myötä.
Julkaistu 11.01.2021 09:43

MTV UUTISET – STT

Hampurilaisketju Hesburgerin myynti jäi viime vuonna noin seitsemän prosenttia alemmaksi kuin toissa vuonna.

Yhtiön mukaan syynä olivat koko ravintola-alaa piinanneet äärimmäisen hankalat olosuhteet koronan vuoksi.

Hesburger kertoo tiedotteessa, että tammi-helmikuussa yhtiö oli ennätysvireessä, mutta huhtikuuhun mennessä tilanne oli kuitenkin kääntynyt hyvin synkäksi ja tulevaisuus oli täysin epävarma.

Keväällä ketju joutui sulkemaan ravintoloita ja lomauttamaan yli 500 työntekijää Suomessa.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus