Koronaviruskriisissä pahoin kärsinyt Espanja alkaa tänään avata varovasti talouttaan, kertovat kansainväliset mediat.
Esimerkiksi osan tehtaiden ja rakennustyömaiden työntekijöistä on määrä palata töihin, kertoo uutistoimisto AFP.
Espanja päätti kaksi viikkoa sitten sulkea kaiken ei-välttämättömäksi katsotun toiminnan.
Vaikka osa toiminnoista avautuu, Espanja ei vielä ole ulkona kriisistä, pääministeri Pedro Sanchez muistutti sunnuntaina.
Suuri osa liikkumisrajoituksista pysyy edelleen voimassa noin 47 miljoonan asukkaan maassa.
– Haluamme kaikki päästä takaisin kaduille. Mutta vielä suurempi on halumme voittaa tämä taistelu ja estää tilanteen paheneminen, Sanchez sanoi.
Espanjassa yli 17 000 ihmistä on kuollut viruksen seurauksena. Kymmenen viime päivän aikana päivittäin raportoitujen kuolemien määrä on kuitenkin ollut pääosin laskusuunnassa.
Maailman terveysjärjestö WHO on varoittanut, että eristystoimia ei pitäisi purkaa liian nopeasti.