Tänä maanantaina Helsingin ja Uudenmaan alueella oli hieman alle 10 prosenttia edellistä maanantaita vähemmän liikennettä. Asia käy ilmi Telian tilastoista.
Koronatilanteen paheneminen on näkynyt etenkin Uudellamaalla liikenteen jonkinasteisena hiljenemisenä. Koko Suomi ei ole kuitenkaan vaimentunut voimakkaasti.
Telian tilastojen perusteella Helsingissä tehtiin maanantaina 23. marraskuuta 838 000 matkaa. Viikkoa myöhemmin, tänä maanantaina, matkoja tehtiin 759 000.
Matkat vähenivät myös koko Uudellamaan alueella 2 599 000:sta noin 2 382 000:een.
Toisin sanoen pääkaupunkiseudun pahentunut koronatilanne ja juuri maanantaina käyttöön otetut uudet koronarajoitukset saivat ihmisvilinän hiljenemään reilun yhdeksän prosentin verran.
Koko Suomessa 4,1 prosentin lasku
Tietoa ihmisvirtojen liikkeistä saadaan, kun matkapuhelimet ottavat yhteyden mobiiliverkkoon eri alueilla. Näistä tiedoista muodostetaan tilastoja, joista voidaan hahmottaa ihmisvirtojen liikkeitä.
Yksittäisten ihmisten liikkeistä tilastot eivät kerro mitään.
Yksi "matka" merkitsee liikkumista kunnan tai maakunnan sisällä kahden paikan välillä. Matkat on tilastotiedon avulla laajennettu kattamaan koko väestön liike.
Suomalaisten liike väheni viime viikon aikana myös Uudenmaan ulkopuolella, muttei äärimmäisen merkittävästi.
Yhteenlaskettuna koko Manner-Suomessa tehdyt matkat vähenivät 4,1 prosenttia. Jos luvuista ottaa pois Uudenmaan, matkat vähenivät vain 2,2 prosenttia.
Maakunnista matkat ovat vähentyneet Uudenmaan jälkeen eniten Pohjois-Pohjanmaalla, liki viisi prosenttia, sekä Keski-Suomessa, noin neljä prosenttia.
Pohjois-Pohjanmaa siirtyi koronan kiihtymisvaiheeseen ja esimerkiksi laajensi etätyösuositustaan viime viikolla. Keski-Suomessa samoin toimittiin Jyväskylän osalta; koko alue julistetiin kiihtymisvaiheeseen tänä maanantaina.
Osassa Suomea ei lainkaan muutosta
Keskiviikkona 25.11. koronan leviämisvaiheeseen julistetussa Päijät-Hämeessä matkat vähenivät viikossa 3,7 prosenttia.
Kaupungeista Oulussa matkat vähenivät viikossa kuusi prosenttia, Jyväskylässä viisi ja Tampereella neljä prosenttia.
Lukemista vähintäänkin osa menee epäilemättä satunnaisvaihtelun piikkiin.
Monella alueella ihmisten liikkumisessa ei vaikuta tapahtuneen viime viikon aikana juuri lainkaan muutosta.
Maakunnista Lapissa, Pohjois-Karjalassa, Kanta-Hämeessä ja Keski-Pohjanmaalla liike jopa lisääntyi pikkiriikkisesti.
Telia Company AB omistaa MTV Oy:n.