Koronatilanne synkkenemässä Uudellamaalla deltavariantin jyllätessä: ”Leviää erityisesti nuorten baari-illoissa”

8:11img
Koronaviruksen deltavariantti leviää –THL:n asiantuntija kertoo, millaisesta muunnoksesta oikein on kyse ja miten vakava uhka se on
Julkaistu 09.07.2021 14:56
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Uudenmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä on julkaissut synkän kuvan alueen koronatilanteesta.

Ryhmä kertoo tiedotteessa, että koronavirustartunnat ovat kolmatta viikkoa lisääntymässä Uudellamaalla ja tilanne on selkeästi kääntynyt huonompaan suuntaan.

Koronan deltavariantin osuus on ollut jo 60 % kaikista näytteistä ja jopa 80 % kaikkein tuoreimmista näytteistä.

Lue myös: THL: Suomessa 302 uutta koronatartuntaa

Koronakoordinaatioryhmä toteaa tulosten viittaavan siihen, että deltavariantti on pääasiallisesti tartuntoja aiheuttava viruskanta ja se on syrjäyttänyt suurelta osin muut aiemmat viruskannat.

– Uusia tartuntoja on todettu erityisesti 15-30-vuotiailla, joiden tartuntamäärien nousu pitkälti selittää kokonaismäärässä havaitun nousun. Tartunnat ovat levinneet erityisesti nuorten baari- ja juhlailloissa. Taustalla on myös EM-jalkapallosta lähtöisin olevia tartuntoja, sanoo HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.

Järvinen kehottaa nuoria hakeutumaan aktiivisesti koronatesteihin pienissäkin hengitystieinfektion oireissa, jotta tartuntaketjut saadaan katkaistua ja tilanteen heikentyminen estettyä. Samoin kaikki kokoontumiset tulee oireisena välttää. Jo rokotusten piirissä olevissa ikäryhmissä tartuntoja on ollut vähän.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus