Espanjan koronaviruksen vastaisessa taistelussa saatiin maanantaina kaivattuja toivonpilkahduksia, kun maan terveysviranomaiset ilmoittivat koronaviruskuolemien määrän laskeneen jo neljäntenä päivänä peräkkäin.
Espanjassa kuitenkin kuolee edelleen vuorokaudessa satoja ihmisiä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
Video: Katso tunteikkaalta videolta, millaisiksi koronaviruspandemia on muuttanut hautajaiset Espanjassa.
Koska kokoontumiset ovat kiellettyjä, ja kuolleiden määrä nousee hurjaa vauhtia, perinteikkäät hautajaiset eivät ole tällä hetkellä mahdollisia.
"Kukaan ei haluaisi lähteä tuolla tavalla"
CNN:n mukaan kuolleet siunataan haudanlepoon pikaisessa seremoniassa ruumisautossa. Vainaja tekee viimeisen matkansa yksinkertaisessa puuarkussa, joka on asetettu ruumisauton perälle.
Surijoita päästetään paikalle maksimissaan viisi, ja hekin joutuvat pitämään metrien etäisyyden ruumisautoon. Osa paikalle tulijoista varustautuu tilaisuutta varten hengityssuojalla ja suojahanskoin.
Seremonia on ohi hetkessä: Ei ylimääräisiä puheita, ei arkun laskemista sille kaivettuun hautaan, ei kunnollisia hyvästejä – on vain hetki, kun katollinen pappi, Edduar, laskee suljetun arkun päälle pyhää vettä.
– Valtava kipu on nähtävissä heidän kasvoiltaan. Paitsi, että he menettävät rakkaan läheisensä, heidän täytyy sanoa hyvästit hyvin pienellä porukalla. Jotkut streamaavat tilaisuuden puhelimillaan, jotta suku ja ystävät voivat olla hetkessä mukana. Silti, kukaan ei haluaisi lähteä tuolla tavalla, pappi sanoo haikeana.