Julkisuudesta tuttu kauppias Sampo Kaulanen on ryhtynyt kaupallaan toimiin, jotta henkilökunta ja asiakkaat eivät altistuisi pöpöille.
Muun muassa Selviytyjät Suomi- ja Diili-sarjoista tuttu Sampo Kaulanen on monien suomalaisten tuntema kauppias Jounin kaupan somesuosion myötä.
Kaulanen paljastaa nyt Instagram-tilillään, kuinka Ylläksellä sijaitsevassa kaupassa on varauduttu koronaepidemiaan. Hän kertoo päivityksessään, että kaupassa on ryhdytty toimiin, jotta henkilökunta ja asiakkaat eivät altistuisi pöpöille haastavina aikoina.
– Toivomme, että asioidessanne kaupassa pyritte pitämään metrin ”hajuraon” muihin, kauppias ohjeistaa ensimmäisenä.
LUE MYÖS: Sampo Kaulasen kaupalla nelinkertainen kate kilpailijoihin verrattuna – yritys ui veloissa roimasta "Lapin lisästä" huolimatta
Ylläksen alueella ei Kaulasen tiedon mukaan ole vielä havaittu koronatartuntoja, mutta kaupan oville on silti ilmestynyt ohjeita, joilla tartuntavaaraa voitaisiin minimoida.
– Terveiden tulisi kiinnittää erityistä huomiota käsihygieniaan. Älkää kosketelko kauheasti yleisiä pintoja ja peskää kätenne huolellisesti saippualla vähän väliä. Hanat kannattaa sulkea kuivauksen jälkeen paperilla, Kaulanen muistuttelee.
LUE MYÖS: Minttu Kaulanen ilman paitaa luonnon keskellä – fanit ylistävät kuvan tärkeää viestiä
Lisäksi pääovelle on ilmestynyt kumihanskoja ja käsidesiä.
– Niitä olisi suotavaa käyttää, kauppias toivoo ja kehottaa kipeäksi itsensä tuntevia hoitamaan ostoksensa mieluummin niin, että ruoat toimitetaan kotiovelle.
– Voimia ja siunausta kaikille, hän toivottelee vielä kirjoituksensa lopuksi.
MTV Uutiset ei tavoittanut Kaulasta kommentoimaan, onko koronaepidemia heijastunut turistien määriin tai aiheuttanut hamstrausilmiötä pohjoisessa.