Kiinan presidentin Xi Jinpingin valtiovierailua Japaniin on siirretty koronaviruksen vuoksi, kertoo Japanin hallituksen edustaja.
Edustajan mukaan Xi vierailee Japanissa sitten, kun molemmille osapuolille sopiva aika löytyy.
Japanilaismedian mukaan Japani suunnittelee panevansa kaikki Kiinasta ja Etelä-Koreasta tulevat vierailijat karanteeniin kahdeksi viikoksi virusvaaran vuoksi.
Japanin hallinto aikoo myös pyytää kiinalaisia ja eteläkorealaisia turisteja pidättäytymään vierailuista Japanissa toistaiseksi. Tätä edesauttaa sekin, ettei viisumeja myönnetä.