Kiinan korona-aalto laantui, mutta presidentti kertoi sitä seuranneista lukuisista ongelmista ja muistutti uudesta vaarasta

8:19img
MTV Uutiset Live: MTV seuraa koronavirustilannetta maailmalla.
Julkaistu 09.04.2020 09:55
Toimittajan kuva

Sanna Voltti

sanna.voltti@mtv.fi

Kiinan presidentti Xi Jinping on huolissaan toisesta mahdollisesta koronavirusaallosta Kiinassa, kertoo uutistoimisto Xinhua. 

Xi kommentoi asiaa eilen keskiviikkona Kiinan kommunistisen puolueen päättäjien kokouksessa. Presidentin mukaan epävakaus ja epävarmuus Kiinassa ovat kasvaneet maailmantalouden vaikeuksien keskellä.

Tilanne vielä hallinnassa

Tämän hetken tietojen mukaan koronavirustilanne Kiinassa on hallinnassa. Maassa on todettu muutamia paikallisesti levinneitä tautitapauksia. Viruksen alkulähde, Wuhanin kaupunki, avattiin eilen kuukausien jälkeen. 

Uutistoimisto Xinhuanin mukaan Xi kertoi, että epidemian jälkeen töiden jatkaminen maassa on ollut ongelmallista. Lisäksi uusia haasteita on ilmennyt taloudellisessa ja sosiaalisessa kehityksessä. 

Presidentti kehotti Kiinan viranomaisia olemaan tarkkoina ulkomailta tulleiden lähetysten kanssa. 

Lue myös: Uskotko tätä todeksi? Wuhanissa otettiin jo ilo irti karanteenin päättymisestä – tältä näytti upea valoshow

Kiinalaisäiti pääsi viimein näkemään lapsensa, kun eristyksissä ollut Wuhan avautui

Koronaviruksen alkuperäkaupunki Wuhan avautui viimein kahden ja puolen kuukauden jälkeen

Trump syyttää WHO:ta Kiinan suosimisesta: Uhkaa Yhdysvaltojen leikkaavan voimakkaasti järjestön rahoitusta

Tuoreimmat aiheesta

Kiina