Korson puukotuksesta kolme alaikäistä kiinni: "Tekotapa suurin piirtein selvillä"

Kuvituskuva, kuvan poliisi ei liity uutiseen. (Lehtikuva)
Poliisilta on vielä tavoittamatta muutama henkilö, joiden uskotaan olleen läsnä tapahtumapaikalla.
Julkaistu 31.01.2017 16:21
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Poliisi on ottanut kolme henkilöä kiinni liittyen Korson perjantaiseen tapon yritykseen. Yhtä kolmesta kiinniotetusta alle 18-vuotiaasta on esitetty vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä teosta.

Poliisilta on vielä tavoittamatta muutama henkilö, joiden uskotaan olleen läsnä tapahtumapaikalla. Heidän asemansa tutkinnassa on kuitenkin vielä epäselvä, eikä heitä välttämättä epäillä teosta.

– Suurin piirtein on tekotapa ja tapahtumat selvillä, tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen kertoo.

Uhriksi joutunut mieshenkilö sai puukotuksessa hengenvaaralliset vammat. Poliisi on kuullut häntä, eikä hän ole enää hengenvaarassa.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos