Tuntuuko, ettei parisuhteesi kestä koronakriisin aiheuttamaa kotonaoloa? Et ole ainut. Mutta karanteenin ei tarvitse päättyä eroon, muistuttavat Health-sivuston haastattelemat asiantuntijat.
Normaalisti parisuhteessa elävillä ihmisillä on omat elämänsä ja rutiininsa. Koronapandemia on tehnyt yhteiselosta vääjäämättä tiiviimpää. Samalla muuttunut elämäntyyli ja stressaava tilanne voivat tuoda kumppanista esiin uusia puolia.
Kiinassa on jo havaittu, että kotikaranteeni on lisännyt avioerohakemuksia. Jatkuva yhdessäolo kumppanin kanssa voi saada tajuamaan parisuhteesta jotain olennaista. Jos jo pari viikkoa tiivistä yhdessäoloa tuntuu ikuisuudelta, mitenkä se loppuelämä?
Karanteenin päättyminen ei kuitenkaan tarkoita välttämättä parisuhteen päättymistä. Pariskunnat voivat itse tehdä paljon sen eteen, että selviävät poikkeuksellisista oloista.
1. Luokaa omat päiväjärjestyksenne
On eri asia lähteä kumppanin kanssa kuukauden lemmenlomalle kuin jumiutua hänen kanssaan kotiin neljäksi viikoksi. Kliininen psykologi Gail Saltz uskoo, että pariskuntien pakotettu yhdessäolo voi johtaa hermostumiseen ja konflikteihin.
Saltz suosittelee pariskunnan osapuolia rakentamaan arkeensa omat yksilölliset rutiininsa. Rutiinit voivat olla jo ennestään tuttuja tai juuri meneillään olevaan tilanteeseen räätälöityjä. Tärkeää on, että molemmilla on oikeus tehdä asioita yksin.
Omat rutiinit tuovat tunteen, että yhteistä aikaa on mahdollista säännellä, mikä voi ruokkia myönteisiä tunteita.
Lue myös: Suunnitteletko "karanteenivauvaa"? Amerikkalaislääkäri: Älä missään nimessä edes yritä lasta nyt
2. Puhukaa tunteistanne
Kommunikaation tiedetään olevan avain niin onnelliseen parisuhteeseen kuin tyydyttävään seksielämään. Keskustelutaidot korostuvat erityisesti tunteita pintaan nostavissa tilanteissa, jollainen koronapandemia on.
Saltzin mukaan ahdistus tekee tällä hetkellä monesta ärtyneen. Stressi ja sen aiheuttamat tunteet ovat parisuhteessa eläville tulikoe. Pystyvätkö suhteen osapuolet tunnistamaan yhteiseloon vaikuttavat tunteen ja puhumaan niistä? Puhuminen voi auttaa hälventämään paniikkia ja pitämään parisuhteen kunnossa.
Parisuhdeasiantuntija ja Michiganin yliopiston tutkimusprofessori Terri Orbuch kuitenkin muistuttaa, että ahdistavista tunteista puhuminen kannattaa rajata tiettyyn kohtaan päivästä. Jos ahdistuksesta puhuu koko ajan, voi vahingoittaa parisuhdetta.
Lue myös: Ahdistaako korona? WHO jakoi neuvot mielenrauhan säilyttämiseen
3. Hyväksy, että olette erilaisempia kuin luulitkaan
Tiivis yhdessä oleminen voi paljastaa kumppanista uusia piirteitä. Toisinaan esiin hiipivät ominaisuudet voivat aiheuttaa ärsytystä.
Erilaisuuden ei tarvitse kuitenkaan olla este parisuhteelle. Tärkeintä on, että kumppaneiden perusarvot ovat samanlaiset, Orbuch sanoo. Jos kumppanin arvoista ei ole varma, nyt on hyvä hetki keskustella siitä, mikä molemmille elämässä on tärkeää.
4. Ota aikaa hauskanpidolle
Huumori ja nauru tuovat vastapainoa koronapandemian aiheuttamalle stressille ja ahdistukselle. Tehkää yhdessä asioita, joista molemmat nauttivat ja jotka saavat nauramaan yhdessä. Hauskanpito auttaa muistamaan, miksi alun perin päädyitte yhteen.
5. Anna toiselle psyykkistä ja fyysistä tilaa
Kotikaranteenin aikana rakastetun naama voi alkaa tympimään. Oman tilan tarve on ymmärrettävää ja tervettä, mutta siitä kannattaa kommunikoida selkeästi. Jos kumppanille sanoo tarvitsevansa omaa aikaa, jättää lause paljon avoimeksi.
Orbuch suositteleekin olemaan spesifimpi. Kumppanille voi kertoa vaikka, että haluaisi lukea rauhassa muutaman tunnin tai treenata kotona kuulokkeet korvillaan. Täsmällinen pyyntö ei anna ristiriitaista viestiä ja omasta ajasta voi nauttia ilman syyllisyyttä.
6. Vedä henkeä
Jos ja kun konflikti kuitenkin iskee, kannattaa vetää rauhassa henkeä, jottei tule sanoneeksi jotain, mitä on vaikea ottaa takaisin. Mene vaikka toiseen huoneeseen tai kävelylle, kirjoita tunteitasi ylös tai kuuntele rauhoittavaa musiikkia.
– Se, että nyt on vaikeaa ei tarkoita, että suhteessa olisi vaikeaa, kun tämä on ohi, Orbuch sanoo.
Pakotettua yhdessäoloa kannattaa ajatella positiivisen kautta. Se voi auttaa oppimaan kumppanista uusia asioita, vahvistaa sidettä parisuhteen osapuolten välillä ja lisätä molemminpuolista arvostusta. Muista ajoittain iskevästä ärsytyksestä huolimatta sanoa ”rakastan sinua” ja olla kiitollinen parisuhteesta.
Lue myös: Kumppanin kanssa jumissa kotona? Lääkäri suosittelee seksiä: "Paras ratkaisu"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: Health.com