Koulubussiturma Yhdysvalloissa: Kaksi kuoli

1:01img
Katso videota turmapaikalta
Julkaistu 17.10.2021 12:44
Toimittajan kuva

Carlos Sunila

carlos.sunila@mtv.fi

Koulubussi oli osallisena vakavassa turmassa Yhdysvaltain New Jerseyn osavaltiossa perjantaina (15.10.).

Turmassa kuoli kaksi ihmistä. SUV-mallin auto törmäsi koulubussin kanssa. Koulubussissa oli 19 koululaista.

Bussiin törmänneen auton uskotaan ajautuneen keskiviivan yli. Näiden kahden auton törmäyksen lisäksi turmaan liittyi vielä henkilöauto. Kaikki autot ajautuivat tieltä ulos.

SUV-mallin auton kuljettaja kuoli tapahtumapaikalle. Linja-auton kuljettaja kiidätettiin sairaalaan, mutta hän kuoli myöhemmin.

Koululaiset selvisivät tilanteesta vähillä vammoilla. Kaksi koululaista vietiin sairaalaan, mutta heidän vammat eivät ole vakavia.

Koulu on julkaissut muistokirjoituksen kuolleen kuljettajan, Denise Powellin, muistolle.

– Yhteisömme ei unohda tätä tragediaa koskaan. Powell oli rakastettu yhteisömme jäsen yli 20 vuotta. Lapset ja kollegat rakastivat häntä. Hän kuoli palvellessaan yhteisöään, hän on sankari, Pittsgrove-nimisen koulun lausunnossa todettiin.

Lähteet: NJ.com, CNN

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat