Kouluiskua valmistelleella naisella mukana pistooli, seitsemän lipasta, veitsi ja polttopullo – näin kiinniotto tapahtui Vaasassa

Viime maaliskuussa poliisi sai nettivinkin mahdollisesta kouluiskusta. Tunnin ja 16 minuutin kuluttua poliisi otti Vaasassa kiinni 24-vuotiaan naisen, joka oli aseistautunut tekoa varten.

Poliisin äärimmäisen nopeasta reagoinnista huolimatta nainen oli ehtinyt käydä koululla, johon hänen epäillään aikoneen iskeä. Katso yllä olevalta videolta, miten kiinniotto tapahtui ja miten nainen oli varustautunut tekoonsa.

Syyttäjä vaatii naiselle enitään seitsemän vuoden ehdotonta vankeutta useista törkeistä henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelusta ja ampuma-aserikoksesta. Pohjamaan käräjäoikeus aloitti syytteiden käsittelyn tänään.

Poliisi sai tiistaina 12. maaliskuuta nettivinkin mahdollisesta kouluiskusta. Vaasalainen 24-vuotias nainen oli ladannut Instagarm-tililleen 16-sivuisen manifestin ja videon, jotka viittasivat kouluiskuun.

Lataushetkellä nainen oli jo aikeissa toteuttaa tekonsa, sillä hän oli jo Isokyrön koulukeskuksen pihalla. Hän oli saapunut sinne hiemman ennen kello 11 aamupäivällä. Syyttäjä uskoo, että naisen tarkoituksena oli toteuttaa iskunsa Isokyrön koulussa.

Nainen kävi koulun ovella, mutta kääntyi takaisin, palasi autolleen ja ajoi takaisin kotiin.

Nainen kiistää iskuaikeet

Poliisin järjestelmään nettivinkki saapui kello 11.37. Poliisi ryhtyi välittömästi selvittämään vinkkiä.

Poliisipartio havaitsi naisen istumassa kotinsa parkkipaikalla Vaasassa. Nainen oli palannut Isokyröstä takaisin ja jäänyt autoonsa istumaan.

Kun nainen nousi autosta, poliisi otti hänet kiinni kello 12.53. Nainen oli aseistautunut pistoolilla, veitsellä ja polttopullolla. Pistooliinsa hänellä oli seitsemän lipasta.

Syyttäjän mukaan nainen luopui rikoksen tekemisestä Isokyrön koulukeskuksella, koska näki ikkunasta lapsia, jotka olivat liian nuoria hänen varsinaiseksi kohderyhmäkseen. Lisäksi syyttäjän mukaan nainen sai samaan aikaan puhelun läheiseltään.

Nainen kiistää rikoksen ja väittää, että päätti olla toteuttamatta rikosta, koska ei halunnutkaan vahingoittaa ihmisiä.

Lue myös:

    Uusimmat