Kuluva vuosi on ollut karu alaikäisiin kohdistuneiden henkirikosten osalta. Tähän mennessä henkirikosten uhrina on kuollut neljä lasta ja henkirikosten yrityksissä loukkaantunut ainakin kolme lasta.
Tyypillisesti henkirikosten uhriksi joutuneiden lasten surmaaja on ollut oma vanhempi tai perheenjäsen, mutta viime vuosina alaikäiset ovat joutuneet yhä useammin perheen ulkopuolisten tekijöiden uhreiksi.
Tässä jutussa on listattuna tänä vuonna alaikäisiin kohdistuneita henkirikoksia ja vain yhdessä niistä epäilty tekijä on lapsen oma vanhempi.
Tilastokeskuksen mukaan tahallisten henkirikosten uhrina on kuollut viimeisten kymmenen vuoden aikana Suomessa vuosittain 0–7 lasta.
Alaikäiset joutuvat Tilastokeskuksen mukaan myös yhä useammin henkirikosten yritysten kohteeksi.
Kun vuonna 2015 murhan, tapon tai surman yrityksen kohteeksi joutui 17 alaikäistä, viime vuonna Tilastokeskuksen mukaan henkirikoksen yritys kohdistui kaikkiaan 53 alaikäiseen lapseen. Tämä määrä on ennätyksellinen Tilastokeskuksen vuoteen 2009 ulottuvissa tilastoissa ja yli kaksinkertainen esimerkiksi vuoteen 2022 verrattuna, jolloin henkirikosten yritysten kohteeksi joutui 24 lasta.
Tilastopiikkiä selittänevät osaltaan alaikäisten toisiinsa kohdistamien vakavien väkivallantekojen raju kasvu.
Vuosi 2024 alkoi surullisesti, kun uudenvuoden aattona vain paria tuntia ennen vuoden vaihtumista 15-vuotiasta poikaa ammuttiin Porin Sampolassa. Poika kuoli vammoihinsa vuoden ensimmäisenä päivänä.
Ampuja oli jo aiemmin illan aikana osoitellut 22-kaliiperisella pienoisrevolverilla poikaa. Lopulta hän ampui poikaa lähietäisyydeltä.
Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 24-vuotiaan miehen taposta kymmenen vuoden ehdottomaan vankeuteen. Teolle ei ole löytynyt järkevää motiivia.
Kouluiskun valmistelu Vaasassa
Maaliskuun alussa poliisi otti Vaasassa kiinni aseistautuneen 24-vuotiaan naisen. Nainen oli ladannut sosiaaliseen mediaan kouluiskuun viittaavaa materiaalia, 16-sivuisen manifestin ja videon.
Poliisi löysi naisen hallusta ladatun pistoolin, seitsemän pistooliin sopivaa lipasta ja yhteensä lähes kaksisataa patruunaa.
Varustevyössään naisella oli myös veitsi ja repussaan polttopullo.
Nainen oli ehtinyt käydä Isokyrön koulukeskuksessa Vaasan lähellä, mutta palannut jostakin syystä takaisin kotiin.
Pohjanmaan käräjäoikeus antoi asiasta keskiviikkona tuomionsa ja määräsi naisen useista törkeistä henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelusta kolmen vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen.
Oikeuden mukaan kouluisku estyi siitä sattumanvaraisesta syystä, että eräs naisen inttikaveri teki naisen somepäivityksistä nettivinkin poliisille ja poliisi otti naisen kiinni. Oikeuden mukaan naisen tarkoitus oli iskeä Isokyrön koulukeskuksen oppilaisiin, eikä hän olisi vapaaehtoisesti luopunut suunnitelmistaan.
Lue myös: Luokkatovereitaan ampunut tutki kouluampumisia kuukausia – lähisukulainen teki pysäyttävän havainnon tekoaamuna
Viertolassa kolme uhria
Huhtikuun alussa Vantaan Viertolassa 12-vuotias poika avasi tulen kuudesluokkalaisia luokkatovereitaan vastaan. Poika ampui kuoliaaksi pojan ja haavoitti vakavasti kahta tyttöä.
Tapahtuma oli ensimmäinen alakoulussa tapahtunut kouluisku Suomessa. Ampumisessa kotiluokkaansa kuollut poika oli toinen henkirikoksen uhrina tänä vuonna kuollut lapsi.
Poika on selittänyt tekoaan koulukiusaamisella, mutta poliisi ei ole löytänyt näyttöä siitä, että kiusaaminen olisi tapahtunut Viertolan koulussa.
Toinen loukkaantuneista tytöistä on päässyt jo kotiin, mutta toinen ampumisessa loukkaantuneista tytöistä on edelleen kriittisessä tilassa sairaalassa.
Pojan käyttämä ase oli 22-kaliiperinen revolveri. Ase oli luvallinen ja poika oli varastanut sen käyttöönsä lähisukulaiseltaan.
Poliisi epäilee ampujaa murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä.
Lue myös: Valkeakosken teinisurmasta epäilty myönsi aiheuttaneensa uhrille vammoja – poliisilla DNA-näyte
Kolmas kuolonuhri Valkeakoskella
Toukokuun alussa 17-vuotias poika sai hengenvaaralliset vammat puukotuksessa Vantaan Kivistössä. Poliisi epäilee tapon yrityksestä 17- ja 20-vuotiaita nuoria miehiä.
Toukokuun lopussa Valkeakoskella kuoli 15-vuotias tyttö henkirikoksen uhrina. Tyttö oli päättämässä juuri peruskoulua.
Poliisi ei ole kertonut henkirikoksen tekotapaa.
Poliisi tutkii tekoa törkeänä lapsenraiskauksena ja tappona. Poliisi epäilee teosta 18-vuotiasta miestä, joka on myöntänyt aiheuttaneensa tytön vammat.
Poliisin mukaan epäilty ja uhri eivät tunteneet entuudestaan toisiaan.
Valkeakosken kuolonuhri oli kolmas tänä vuonna henkirikoksen uhrina kuollut lapsi.
Surmattu vauva Vuosaaressa
Viikko sitten keskiviikkona poliisi löysi Helsingin Vuosaaresta kahdeksankuisen vauvan surmattuna yksityisasunnosta. Poliisin tietojen mukaan vauva oli asunut äitinsä kanssa kyseisessä asunnossa kahdestaan.
Helsingin poliisi epäilee 40-vuotiasta naista vauvan murhasta. Poliisin arvion mukaan äiti oli tappanut lapsensa 10.–11. kesäkuuta.
Poliisi tutkii henkirikosta murhana teon raakuuden ja julmuuden perusteella. Poliisi ei ole toistaiseksi avannut sitä, millä tavalla epäilee äidin tappaneen lapsensa.
Vauva oli nuorin ja neljäs tänä vuonna henkirikoksen uhrina kuollut lapsi.
Lue myös: Poikavauvan murhasta epäiltyä äitiä on kuulusteltu – näitä asioita selvitetään nyt
Oulussa pojalle vakavat vammat
Viime torstaina Oulun keskustassa sijaitsevassa kauppakeskus Valkeassa 33-vuotias mies puukotti useita kertoja 12-vuotiasta poikaa.
Takaapäin yllättäen tehdyt veitseniskut osuivat uhria niskan alueelle ja hän loukkaantui hengenvaarallisesti.
Vakavia vammoja saanut poika on päässyt pois jo sairaalasta ja on toipumassa vammoistaan.
Ensimmäisen uhrin lysähdettyä maahan veitsimies ryntäsi 12-vuotiaan kaverin, 14-vuotiaan pojan kimppuun ja yritti iskeä tätäkin veitsellä.
Poliisin mukaan oli hilkulla, ettei mies onnistunut tavoitteessaan.
Kauppakeskuksen vartija syöksyi kuitenkin väliin ja esti väkivallanteon jatkumisen. Samaan aikaan toinen vartija antoi hätäensiapua vakavasti loukkaantuneelle lapselle.
Oulun poliisi ja keskusrikospoliisi tutkivat tekoa kahtena murhan yrityksenä.
3:30