Valtion koulukotien valvonnasta ja ohjauksesta vastaava Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on pettynyt koulukotien rahankäyttöön ja sysää vastuun koulukodeille.
Valtion koulukotien rahankäytön epäselvyyksiin puututtiin alun perin, kun Valtion koulukotien johtajan sijainen Kaisa Tammi aloitti tammikuussa virassaan.
Tammi toteaa, että asia voi olla nyt uutisoitua isompikin.
– En tiedä, mitä löytyisi, jos ruvettaisiin penkomaan (hankintoja) pidemmältä ajalta, Tammi sanoo MTV Uutisten haastattelussa.
Tammi toteaa, että nyt esiin nousseessa sisäisessä tarkastuksessa on ainoastaan otanta koulukotien rahankäytöstä ja hankinnoista.
Raportissa tarkastellaan vain tiettyjä hankintoja vuosilta 2022–2023.
THL:n tilaaman sisäisen tarkastuksen otannan mukaan koulukotien kehittämispäällikkö on esitellyt tai tilannut eri hankintoja suorahankintoina yhteensä yli 250 000 euron arvosta vuosien 2022–2023 aikana ilman hankintailmoitusta ja -sopimusta.
Lisäksi tarkastuksessa nostetaan esille, että kehittämispäällikkö on ostanut koulukoteihin paljukärryjä yritykseltä, johon hänellä on henkilökohtainen sidonnaisuus.
Poliisi on aloittanut esitutkinnan hankintoihin liittyen.
Tammen mukaan Valtion koulukoteja on hoidettu hyvin ohuella hallinnolla, ja nyt on paljon korjattavaa.
– Puhutaan joistain sadoista tuhansista euroista kokonaissummana, Tammi sanoo.
Kaisa Tammi aloitti virassaan alkuvuodesta, kun Kaisa Lepola (sd.) jäi virkavapaalle ja siirtyi hoitamaan kokopäiväsesti Kanta-Hämeen aluehallituksen puheenjohtajan työtä.
Lue myös: MTV paljastaa: Paljukärryjä kaverilta ja 120 000 euron ennakko hotelliin – poliisi tutkii Valtion koulukotien epäilyttäviä hankintoja
THL selvittää myös vanhemmat hankinnat
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Anneli Pouta sanoo, että valtion koulukotien valvonta ei ole toteutunut riittävällä tavalla.
– THL on kantanut vastuunsa. Syksy tulee näyttämään paljon ja meillä on erilaisia virkamiesoikeudellisia prosesseja kesken, Pouta sanoo.
THL:n Pouta kertoo MTV Uutisille, että nyt tarkoitus on laajentaa selvityksiä koskemaan myös aiempia vuosia. Valmistuneet raportit koskivat vain vuosia 2022 ja 2023.
– Etenemme asiassa sen jälkeen, kun meneillään olevia virkamiesoikeudellisia prosesseja on saatu edistettyä, toteaa Pouta.
Tarkoittaako tämä sitä, että aloitatte selvitykset myös aiemmista vuosista?
– Kyllä, vastaa Pouta.
Miksi selvitysten syventäminen on tarpeen?
– Jotta asia tulee riittävän perusteellisesti selvitettyä ja Valtion koulukodit voivat tehdä tarvittavat korjaustoimenpiteet.
Ja mitä tarkoitatte mainitsemillanne virkamiesoikeudellisilla prosesseilla?
– Harkitsemme, mitä mahdollisia seuraamuksia on viranhaltijoille.
MTV Uutisten tietojen mukaan toimenpiteet koskevat ainakin Valtion koulukoteihin kyseenalaisia hankintoja tehnyttä kehittämispäällikköä.
MTV ei ole tavoittanut kehittämispäällikköä kommentoimaan hankintojaan.
Valtion koulukotien johtajana vuosina 2022–2023 toiminut Kaisa Lepola kiisti MTV:lle viime viikolla tehneensä mitään väärää.
– En ole tehnyt (virheitä). Ainakaan tietoisesti. Tietoisesti emme ole tehneet mitään väärää, Lepola sanoi.
Lue lisää: Näin johtaja kommentoi epäilyttäviä koulukotihankintoja
Julkisen talousoikeuden professori Kirsi-Maria Halonen Lapin yliopistosta kommentoi aiemmin MTV:lle yleisellä tasolla, että tiedon puutteeseen ei voi tällaisissa tapauksissa vedota.
– Viranomaisilla ja virkamiehillä on velvollisuus tuntea laki, eikä silloin tietoisuuden puutteeseen voi tällaisissa tapauksissa oikein vedota, Halonen sanoi.
3:04