Koulussa oli pommiuhka – 7-vuotias kirjoitti käsivarteensa pysäyttävän tekstin: "Halusin, että sinä ja isä tietäisitte, että rakastan teitä"

5:54img
Pitäisikö koulun alkaa myöhemmin? Unitutkija Markku Partisen mukaan kahdeksalta alkava koulupäivä voi olla liian aikainen.
Julkaistu 06.03.2019 16:30

Jonna Kumpula

jonna.kumpula@mtv.fi

Amerikkalaiskoulussa oli pommiuhka. Sen aikana 7-vuotias tyttö oli kirjoittanut käsivarteensa viestin, joka saa herkistymään.

Amerikkalaiskouluissa lapset joutuvat jo pienestä pitäen valmistautumaan mahdollisiin uhkatilanteisiin. Esimerkiksi kouluammuskelut ja muu väkivalta ovat valitettavan tuttuja tilanteita.

Love What Matters tuo Facebook-sivullaan ilmi koskettavan tilanteen.

Shelley Harrison Reedin lasten koulussa oli aito tilanne päällä: koululaitoksen ovet suljettiin ja koulun sisällä tapahtunut tavallinen toiminta keskeytettiin pommiuhan vuoksi. Hälytys oli onneksi vain väärä hälytys, mutta siitäkin huolimatta se oli onnistunut pelästyttämään koulun oppilaat ja henkilökunnan.

Lapset olivat tulleet kotiin ja keskustelivat tapahtuneesta kertoen omia versioitaan tapahtumien kulusta. Päivä kotona oli jatkunut tavalliseen tapaan – kunnes Shelleyn 7–vuotias tytär vaihtoi koulupukunsa kotivaatteisiin.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Äiti katsoi tyttärensä kättä, jossa luki ”Love Mom and Dad”, eli ”Rakastan teitä äiti ja isä”.

Perheenäiti kysyi tyttäreltään, miksi hän oli kirjoittanut tekstin käteensä.

– Tyttäreni vastasi: ”Halusin, että siltä varalta, jos joku paha tyyppi tappaisi minut, sinä ja isä tietäisitte, että rakastan teitä.” ja sitten hän alkoi itkeä – aivan kuten minäkin, Shelley kirjoittaa Facebookissa.

– Tapahtuneesta on kulunut nyt muutama tunti, enkä pääse eroon tästä surullisuuden, pelon ja inhottavuuden tunteesta tätä uutta ”normia”, jonka kanssa lapsemme tulee olla tekemisissä päivittäin, kohtaan.

– Elämme todella pelottavassa ja häiriintyneessä yhteiskunnassa tänä päivänä ja se on sydäntä särkevää, äiti suree lisääntynyttä väkivallan uhkaa.

Myös muut jakoivat koskettavia tarinoita

Perheenäidin kirjoitus ja Love What Matters -sivuston tekemä jako saivat aikaan valtavan kommenttivyöryn.

Monet ihmiset jakoivat samanlaisia ajatuksia Shelleyn kanssa ja monessa kommentissa todettiin, että koulut eivät ole tarpeeksi turvallisia lapsille.

Monissa amerikkalaisissa kouluissa järjestetäänkin erillisiä harjoituksia hyökkääjien varalle. Nuo harjoitukset ovat rankkoja – niin koulujen opettajille kuin pienille koululaisillekin ja heidän vanhemmilleen. Aiemmin olemme kertoneet muun muassa äidistä, joka murtui tajutessaan, mitä hänen pieni tyttönsä oikein harjoitteli.

väkivalta

Oppilaat joutuvat monissa amerikkalaisissa kouluissa päivittäin pelätä tulevansa hyökkääjien uhriksi.

Monet äidit ja isät halusivat jakaa omia koskettavia tarinoitaan aiheeseen liittyen.

– Kun koulussa harjoiteltiin kouluammuntatilanteiden varalta, 15–vuotias poikani oli yksi niistä, joka siirsi pulpetteja oven eteen ja pakeni ikkunasta, jotta muut lapset voisivat kiivetä katolle. Hän joutui selittämään muille, että jos ampuja pääsee luokkaan sisälle ja he eivät ole ehtineet ulos, heidän täytyy puolustautua.

– Pojan kertoessa tätä minulle ajoin autoa ja sydämeni hakkasi lujaa. Minulla oli pala kurkussani, enkä pystynyt puhumaan, sillä pelkäsin purskahtavani itkuun. Poikani huomasi saman, otti minua kädestä ja sanoi: ”Kaikki on hyvin, äiti. En ole menossa minnekään.”, päättyy erään perheenäidin tunteikas teksti.

äiti, lapsi, perhe

"Hän haluaisi kyetä sanomaan rakastavansa meitä"

– Näin äitinä ja opettajana tulen varmasti puolustamaan ja suojelemaan oppilaitani kuin omia lapsiani – siitäkin huolimatta, että omat lapseni menettäisivät äitinsä. Otan roolini niin tosissani, eräs kommentoi.

– Poikani koulussa ei saanut pitää puhelimia mukana, vaan ne piti pitää lokeroissa. Eräänä päivänä poikani piti puhelintaan mukana kiellosta huolimatta. Tämä siksi, että jos tapahtuisi jotain, hän halusi kyetä sanomaan rakastavansa meitä (perhettä), toinen muistelee.

LUE MYÖS:  Äiti otti ”hauskan” kuvan 3-vuotiaastaan – järkyttyi tajutessaan, mitä siinä todellisuudessa tapahtuu

Lähde: Love What Matters, Shelley Harrison Reedin Facebook-sivu

Tuoreimmat aiheesta

Perhe