Koulusurman suunnittelu: Kiviniityn koulun oppilaille ja henkilökunnalle kriisiapua

2:18img
Julkaistu 11.11.2016 13:32

MTV UUTISET – STT

Kokkolalaisen Kiviniityn koulun oppilaat ja henkilökunta saivat perjantaiaamuna tiedotteen, että kouluun on epäilyjen mukaan kohdistunut joukkosurmasuunnitelma.  

Samalla oppilaille ja henkilökunnalle tarjottiin mahdollisuus keskusteluapuun, kertoi Kokkolan kaupungin lukiokoulutuksen johtava rehtori Markku Anttila.  
– Tällainen tieto on tietenkin ikävä ja jokainen voi omalla kohdallaan ajatella, että se voi herättää monenlaisia tunteita, Anttila sanoi.

2:43img 

Kiviniityn koulussa oli perjantaina normaali koulupäivä.  

– Poliisi on erinomaisella toiminnallaan estänyt rikoksen valmistelun jatkumisen ja mahdollisen teon. Oikeudenkäynti on alkanut, ja henkilö on vangittuna. Näin voidaan ajatella, että koulutyö jatkuu turvallisissa merkeissä.  

Turvallisuuskysymyksissä koulu jatkaa yhteistyötä viranomaisten kanssa.  
– Sitä on toki tehty jo aiemminkin, meillä on tietyt toimintamallit esimerkiksi erilaisten uhkatilanteiden varalle. Toki näitä asioita pyritään kehittämään kuten kaikkea muutakin toimintaa.

4:07img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa