Koulut ja päiväkodit kiinni, urheilutapahtumia siirretty muaalle – Meksikon pääkaupunki haukkoo henkeä ilmansaasteiden keskellä

AOP Mexico Meksiko ilmansaasteet savusumu
Mexico kärsii pahasta ilmansaasteongelmasta. Kuvassa pääkaupungin savusumua viime kuussa.
Julkaistu 16.05.2019 07:22

MTV UUTISET – STT

Meksikon pääkaupungissa ilmansaasteet ovat piinanneet kaupunkilaisia jo useita päiviä.

Viranomaiset antoivat keskiviikkona saastevaroituksen toisena päivänä peräkkäin, minkä seurauksena muun muassa koulut ja päiväkodit ovat olleet kiinni ja urheilutapahtumia peruttu tai siirretty muualle.

Mexicossa asuu yli 20 miljoonaa ihmistä, ja siellä on leijunut sankka savusumu lauantaista lähtien.

Viranomaisten mukaan syy ongelmaan ovat kymmenet kaupungin laidoilla riehuneet maastopalot yhdistettynä kuumaan ja tuulettomaan säähän.

Mexico on luonnostaan altis ilmansaasteille sijaintinsa vuoksi. Vuoret ympäröivät sitä useasta suunnasta, mikä vaikeuttaa savusumun haihtumista. Lisäksi kaupungin ilmanlaatua heikentävät jo valmiiksi saastuttava teollisuus ja viisi miljoonaa autoa.

Tuoreimmat aiheesta

Meksiko