Kreikan maastopalojen uhrimäärä on noussut 79:ään. Lähellä maan pääkaupukia Ateenaa raivoavissa paloissa on myös loukkaantunut lähes 190 henkilöä ja lisäksi useita on kateissa.
Independentin mukaan useita kaupunkeja on tuhoutunut paloissa. Maastopalon arvioidaan olevan tuhoisin vuosikymmeneen.
Punaisen Ristin pelastustyöntekijät löysivät 26 palanutta ruumista Matin kylän läheisyydessä. ABC Newsin tietojen mukaan henkilöt olivat perheenjäseniä keskenään. Osa ruumiista löydettiin halaamasta toisiaan.
Kreikassa lomailee tällä hetkellä arviolta 900 suomalaista. Kuolleiden tai loukkaantuneiden joukossa ei tiedettävästi ole suomalaisia henkilöitä.
2:57