Kriisiavulle on kysyntää Orivedellä

Vararehtori Ulla Eronen ja Oriveden yhteiskoulun rehtori Timo Hakulinen (oik.) tiedotustilaisuudessa.
Vararehtori Ulla Eronen ja Oriveden yhteiskoulun rehtori Timo Hakulinen (oik.) tiedotustilaisuudessa.
Julkaistu 02.04.2012 12:03(Päivitetty 08.04.2012 13:03)

Perjantain kouluammuskelu vaikuttaa vielä tänään vahvasti Oriveden yhteiskoulun arkeen.

Koulun väelle on tarjolla kriisiapua, ja sille on myös kysyntää.

– Tapahtunutta käsiteltiin heti aamulla päivänavauksesta ja ensimmäisten oppituntien aikana. Oppilaita on ohjattu tarvittaessa henkilökohtaisesti ja ryhmittäin asiantuntijoiden luokse, kertoo rehtori Timo Hakulinen.

Rehtori arvioi, että päivä lähti kuitenkin käyntiin kohtuullisen hyvin. Poissaolijoita näytti silti olevan hiukan normaalia enemmän. Oppilaiden joukossa näkyi myös joitakin itkettyneitä kasvoja.

– Tänään sai jäädä kotiin. Toivomme kuitenkin, että mahdollisimman nopeasti palataan normaaliin arkeen. Huomenna on tarkoitus ottaa yhteyttä huoltajiin, jos oppilaita jää vielä pois.

Kriisiapua antavat muun muassa koulun oma terveydenhoitaja ja koulukuraattori sekä puolenkymmentä mielenterveysalan ammattilaista terveyskeskuksesta. Vapaaehtoisena paikalle tuli seurakunnan työntekijöitä.

Johtavan ylilääkärin Sari Mäkisen mukaan kriisiapua ja pitkäaikaisempaa tukea annetaan oppilaille ja henkilökunnalle niin kauan kuin sitä tarvitaan.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa