Kansanedustaja Krista Kiuru joutui pahoinpidellyksi perjantaina hakiessaan lastaan päiväkodista.
SDP:n kansanedustaja Krista Kiurua lyönyt 34-vuotias mies on kertonut poliisille, miksi kävi Kiurun kimppuun.
Rikoskomisario Tommi Lehtonen kertoo, että lauantaina kiinniotettua miestä kuulusteltiin tänään uudelleen. Mies kertoi aiheuttaneensa käytöksellään häiriötä lähistöllä ja näki sitten puhelimeen puhuvan Kiurun.
– Hän kuvitteli, että tämä henkilö soittaa poliisille hänen häiritsevästä käytöksestään, Lehtonen sanoo.
Miestä epäillään Kiurun pahoinpitelemisestä. Epäilty rikos tapahtui perjantaina iltapäivällä Kaisaniemen puistossa, kun Kiuru oli hakemassa 2-vuotiasta lastaan päiväkodista. Poliisi sai lähialueelta valvontakamerakuvaa, johon mies oli tallentunut.
Poliisi on kertonut aiemmin, ettei rikoksella vaikuta olevan poliittista motiivia.
– Se lienee miltein mahdotonta sulkea täysin pois, mutta emme ole löytäneet mitään viitteitä sellaisesta, Lehtonen sanoo.
Lehtonen kertoo, että poliisi tekee parhaillaan pieniä lisäselvityksiä, joiden jälkeen pahoinpitelystä epäilty mies pääsee todennäköisimmin vapaalle jalalle.
Myöhemmin maanantai-iltapäivänä mies päästettiin vapaaksi, STT kertoo.
Asia etenee syyteharkintaan tammikuun aikana.
Miestä on epäilty vastaavista rikoksista aiemminkin.
– Hänellä on menneisyydessä pahoinpitelyjuttuja, joista muutamat ovat sellaisia, että häntä on epäilty hyvin samantyyppisistä teoista. Pahoinpitelyistä, jotka ovat kohdistuneet yleisellä paikalla hänelle tuntemattomaan henkilöön.
Juttua muokattu kello 1.20. Lisätty tieto siitä, että oliisi päästi epäillyn vapaaksi.