Viimeisen kerran Turussa 6. kesäkuuta nähty Krista Laiho on edelleen kateissa, ja tilanne raastaa hänen läheisiään.
Lue myös: Kadonnut perheenäiti Krista Laiho on löytynyt kuolleena
Poliisi tiedotti katoamisesta viime kuun lopussa, mutta toistaiseksi yleisövihjeetkään eivät ole auttaneet Laihon löytämisessä.
Laihon äiti Sinikka Kiiskinen kertoo tyttärensä katoamisen tuottaneen suunnatonta tuskaa ja sydäntä repivää ahdistusta.
– Epätietoisuus painaa mieltä. Minne kahden lapsen rakas äiti on voinut kadota, Kiiskinen kysyy.
– Rukouksiin on turvauduttu, jotta pojat saisivat äitinsä kotiin, ja me kaikki muut valloittavan persoonan lähipiiriimme.
Lue myös: Perheenäiti Krista Laiho katosi autoineen täysin yllättäen – poliisi kaipaa havaintoja: "Mitä lähempää, sen parempi"
“Lapset ikävöivät äitiään”
Kiiskinen kertoo tyttärellään olevan tiivis lähipiiri ja laaja ystäväpiiri. Hän kuvailee suhteita lämpimiksi ja läheisiksi.
Rakkaimpia kolmeakymppiä lähestyvälle Laiholle ovat luonnollisesti omat pojat, mutta lähipiiriin kuuluu sukulaisia sekä lasten isän ja äidin puolelta.
– Mitä ihmettä onkaan voinut tapahtua, siitä lähipiirillä ei ole aavistusta, hän sanoo.
Hän kertoo, että Laihon lapsille on kerrottu tämän kadonneen.
– Lapset ikävöivät äitiään.
Lue myös: Äiti katosi autoineen kuun alussa – oletko nähnyt omaisten ja poliisin etsimää Krista Laihoa?
”Krista ei olisi koskaan jäänyt pois töistä ilmoittamatta”
Vuonna 1992 syntynyt Laiho oli lähtenyt Hattulasta 5. kesäkuuta ja viimeinen havainto hänestä oli puolen päivän jälkeen Turun Brahenkadulla seuraavana päivänä.
– Yllätyksellisen Turun matkan jälkeen kaikki läheiset oletimme, että hän palaa normaalisti töihin maanantaiaamuksi.
– Krista ei olisi koskaan jäänyt pois töistä ilmoittamatta siitä, äiti kertoo.
Hän kertoo Laihon esimiehen vahvistaneen hänelle, ettei poissaolo ilmoittamatta ole Laihon tapaista.
Kiiskinen kertoo tunteiden kulkevan tapahtuneen vuoksi vuoristorataa. Kaiken huolen keskellä hän on hämmästyttänyt ystäviltä saadusta suunnattomasta tuesta ja auttamisen halusta hädässä olevia kohtaan.
– Ihmiset oikeasti haluavat auttaa kaikin tavoin toisiansa, kun hätä on näin suuri.
Poliisi pyytää yhä vihjeitä
Laiho on 172 senttimetriä pitkä, normaalivartaloinen ja hänellä on punertavat hiukset. Hän on tiettävästi liikkunut mustalla, vuosimallia 2012 olevalla Chevrolet Cruze -autolla. Auton rekisterinumeron on SNE-479. Myös auto on kateissa.
Poliisi on pyytänyt vihjeitä, tietoja ja havaintoja Laihosta, tämän liikkeistä ja tämän käyttämästä autosta osoitteeseen pitkakestoinentutkinta.kh.hame@poliisi.fi.
Tapauksen tutkinnanjohtaja Marko Mäkinen kertoo, että vihjeitä tulee ja niitä tarkastetaan. Ratkaisevaa vihjettä ei kuitenkaan vielä ole tullut. Laihon olinpaikasta tai siitä, mihin hän Turusta lähti, ei ole poliisilla selkeää käsitystä.