Krista Pärmäkoski oli luovuttaa – kasasi itseään kulisseissa

2:25imgKrista Pärmäkoski kommentoi pettymyksen tuottanutta 10 kilometrin kilpailuaan.
Julkaistu 04.03.2025 19:59
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen, Trondheim

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Krista Pärmäkoski kasaili itseään hetken ennen saapumista MTV Urheilun kamerahaastatteluun ja kirjoittavan median eteen Trondheimissa. 17:nneksi jäänyt suomalainen mietti jopa, että jättäisi leikin kesken 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan MM-väliaikalähtökilpailussa.

Trondheimissa tuprutteli tiistaina lunta. Kisassa sai työstää. 

Lue myös: Kerttu Niskasesta hätkähdyttävä kysymys kesken kisan – murheellinen suomalaistähti kumosi epäilykset

Yhdistelmäkisassa sunnuntaina parhaana suomalaisena seitsemänneksi sauvonut Pärmäkoski joutui luopumaan vesikelin kalustoedustaan.

– Varmaan odotettu keli tänne. Kun aamulla avasi verhot, tiesi, että tänään tulee tällainen työmiehen ja työnaisen keli, hän kertoi.

Sijaluvuksi suomalaiselle kirjattiin 17 ja kisojen toisen maailmanmestaruutensa voittaneelle Ruotsin Ebba Anderssonille tuli takkiin vajaat kaksi minuuttia. Suomalaisista paremmin hiihtivät sijoille yhdeksän ja kymmenen sijoittuneet Kerttu Niskanen sekä Johanna Matintalo.

"Kannattaako tässä hiihtää enää ollenkaan"

Pärmäkoski oli ladannut tähän päivään paljon ja odotti itseltään enemmän. Kisan alkuvaiheilla hänelle kävi jo selväksi, ettei hän tulisi kärkisijoista taistelemaan. Mieleen hiipi koruton ajatus.

– Mietin jo, kannattaako tässä hiihtää enää ollenkaan ja pitäisikö vain säästellä.

Näin hän ei tehnyt, vaan "vielä yritti" loppuun.

– Kun numerolappu on rinnassa, hetken sitä tuumailin ja mietin. Kyllä sitä kuitenkin urheilija syttyy vielä hiihtämään kilpaa.

Lue myös: Suomalaishiihtäjä päivittelee tilannetta Kerttu Niskasen kanssa: "Aina tällaista"

Pärmäkoski on perjantaiksi selkeä valinta Suomen naisten viestijoukkueeseen, ja sinivalkoisilla on kisassa mitalisaumaakin.

– Kyllä minä toivon, että minulla jotain hiihtoja täällä vielä tulee, mutta kyllä minä nyt kotiinkin tietysti täältä pääsen, hän kevensi.

Rauhoittuminen

148131439Päivän kilpailusta muodostui Krista Pärmäkoskelle kova pala.Lehtikuva

Kalustoaan Pärmäkoski ei lähtenyt heittämään median edessä suorilta linja-auton alapuolelle. Hän sanoi, että suksi ainakin piti, mutta "en ole oikein pystynyt kisan aikana vertaamaan kehenkään, kun en ole ketään nähnyt".

– Totta kai sijoitus on pettymys ja voisi antaa osviittaa siitä, että suksi ei ole ehkä ollut ihan liukkain. Mutta kuten sanoin, se on oma arvio, ja kun ei ole ketään, johon on verrannut, ei voi oikein sanoa sitä faktaksi, onko se näin vai ei.

Lue myös: Tässä Suomen joukkueet MM-parisprinttiin

Pärmäkoski oli medialle puhuessaan hetken hengähtänyt ja kasannut itseään.

– Kävelin pukkariin rauhoittumaan. Eikö ole se puolen tunnin sääntö ja sen jälkeen taas elämä jatkuu.

Tuoreimmat aiheesta

MM-hiihdot