36-vuotias mies vangittiin Laukaan pizzeriasurmista

Laukaa poliisi pitseria pizzeria
Poliisi tutkii Laukaan pizzeriasurmia kolmena tappona. Str / Lehtikuva
Julkaistu 04.03.2015 15:08

MTV UUTISET

Keski-Suomen käräjäoikeus on vanginnut Laukaan pitseriasurmista epäillyn miehen todennäköisin syin kolmesta taposta epäiltynä.

Poliisi on puhuttanut 36-vuotiasta epäiltyä alkuviikosta jo useita kertoja, ja varsinaiset kuulustelut aloitettiin eilen turkin kielen tulkin avustuksella. Poliisin mukaan henkirikokset on tehty pitserian sisätiloissa lyömäasetta käyttäen. Poliisi on vaitonainen tapahtumien kulusta.

Sunnuntaisessa teossa kuoli pitserian omistajapariskunta sekä pitseriassa työskennellyt nainen. Epäilty on työskennellyt samassa ravintolassa uhrien kanssa.

Pitseria oli henkirikosten aikaan auki, mutta poliisin tietojen mukaan ravintolassa ei ollut asiakkaita eikä teosta ollut vaaraa sivullisille.

Hätäkeskukseen soitettiin sunnuntaina iltapäivällä ilmoitus henkilöstä, joka käyttäytyi sekavasti pitserian edustalla. Henkirikokset paljastuivat vasta poliisin mentyä paikalle selvittämään tilannetta. Poliisi otti rikoksesta epäillyn miehen kiinni pitserian lähistöltä.

Tutkinnanjohtaja Markku Latvala kertoo Keskisuomalaiselle, että tekojen motiivista ei ole vielä varmuutta.

Vangitsemisesta ensin kertoneen Keskisuomalaisen mukaan tapauksen syytteennoston takaraja on 29. toukokuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos