KSML: Toimeentulotuen uudistus jättää tuhannet työttömiksi

Perustoimeentulotuki siirtyy ensi vuoden alusta alkaen kunnilta Kelan hoidettavaksi.
Julkaistu 03.02.2016 05:00

MTV UUTISET - STT

Kunnissa on jäämässä työttömäksi liki tuhat etuuskäsittelijää, kun perustoimeentulotuki siirtyy kunnilta Kelan hoidettavaksi, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Uudistus astuu voimaan ensi vuoden alusta alkaen.

Kela arvioi, että se tarvitsee huomattavasti vähemmän henkilötyövuosia toimeentulotuen myöntämiseen. Lisäksi Kela aikoo rekrytoida vain noin puolet tarvitsemistaan lisätyöntekijöistä oman talon ulkopuolelta.

Kuntaliitto olisi halunnut, että henkilöstö olisi voinut siirtyä Kelaan vanhoina työntekijöinä, mutta Kela ei suostunut siihen.

Kunnille syntynee uudistuksesta merkittäviä henkilöstösäästöjä. Keskisuomalaisen mukaan toimeentulotuen kulujen uskotaan kuitenkin kasvavan, koska aiemmin tuen alikäytön takia tukea on jäänyt kunnissa maksamatta.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa