Perustoimeentulotuen siirto Kelaan osoittautui kustannuspommiksi – 100 miljoonaa käsittelykustannuksia viime vuonna

13:15img
Uusi Kelan pääjohtaja Outi Antila aikoo helpottaa asiakkaiden etuuksien saamista ja hakemista
Julkaistu 27.01.2020 09:08

MTV UUTISET – STT

Perustoimeentulotuen siirto Kansaneläkelaitoksen myönnettäväksi on aiheuttanut huomattavasti enemmän kustannuksia kuin Kela oli arvioinut, ilmoittaa Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV.

Entisen pääministeri Jyrki Kataisen hallitus päätti vuonna 2014 siirtää perustoimeentulotuen kunnilta Kelan myönnettäväksi ja maksettavaksi. Vuonna 2017 voimaan tullut muutos ei ole vielä tuottanut kaikkia toivottuja tuloksia, toteaa VTV.

Henkilöstön tarve tuplaantui

Tavoitteena oli muun muassa tehostaa toimintaa, lisätä yhdenvertaisuutta, vapauttaa kuntien sosiaalityön resursseja ja lisätä toimeentulotukeen oikeutettujen määrää.

Viime vuonna perustoimeentulotuen käsittelyn välittömät kustannukset olivat Kelassa lähes 100 miljoonaa euroa, kun lain valmisteluvaiheessa arvio oli noin 32 miljoonaa euroa. Vuonna 2018 toiminta puolestaan työllisti Kelassa kaikkiaan noin 1 500 henkilöä, vaikka alun perin siihen arvioitiin tarvittavan noin 750 henkilöä.

Tuoreimmat aiheesta

Kela