Keski-Uusimaa uutisoi, että Keravalla surmatun tytön muistopaikalta on kesän aikana viety jo useaan otteeseen hänen muistollensa tuodut kukat.
Viime vuoden itsenäisyyspäivänä keravalaisen kerrostalon pihalta löydettiin raiskattu ja tapettu nuori tyttö.
Keravan torin läheisyydessä oleva löytöpaikka päätettiin jättää rauhaan, mutta tytölle tehtiin muistopaikka torin toisella puolen olevista betonisista istutuslaatikoista.
Nyt ongelmaksi ovat muodostuneet muistopaikalta kukkia varastelleet yksityishenkilöt.
Kaupungilla ei tietoa tapahtuneesta
Keravan torilla kojujansa pitävät torikauppiaat kertovat huomanneensa kesän aikana jo useana aamuna, että edellisenä päivänä paikalle tuodut kukat ovat kadonneet yön pikkutunteina.
Keski-Uusimaan haastattelema Keravan kaupungin kunnossapidon työnjohtaja Milja Kosonen ei ole tietoinen tapahtuneesta.
Kaupunki on hänen mukaansa sopinut siitä, että muistopaikalle tuodut kynttilät ja muut muistoesineet jätetään paikoilleen.
Asiasta kertoi ensin Keski-Uusimaa.