Video: Mika Lintilästä uusi elinkeinoministeri

Olli Rehn 2016
Lehtikuva
Julkaistu 27.10.2016 06:12(Päivitetty 27.10.2016 10:06)

MTV UUTISET - STT

Keskustan puoluehallitus ja eduskuntaryhmä ovat valinneet seuraajan elinkeinoministeri Olli Rehnille. Hän on Mika Lintilä.

Rehn jättää hallituksen vuodenvaihteessa ja siirtyy helmikuun alussa Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi. 

Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk.) sanoi sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla Ylellä, että Rehnin korvaamisesta ei seuraa mitään laajempaa ministerikierrätystä. 

Rehnin seuraajaksi on spekuloitu muun muassa kansanedustaja Mika Lintilää, varapuhemies Mauri Pekkarista sekä valtiosihteeri Paula Lehtomäkeä, joka jäi eduskuntavaaleissa varasijalle.

Myös peruspalveluministeri Juha Rehulan nimi on ollut esillä mahdollisena uutena elinkeinoministerinä.

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus