Kuka on Aarnion väläyttämä herra X? – Aarniota kuullaan tänään toista päivää

Jari Aarnio syksyllä 2015
Jari Aarnio oikeudessa toukokuussa 2015.Lehtikuva
Julkaistu 04.11.2015 04:09

MTV UUTISET - STT

Jari Aarnion huume- ja virkarikosoikeudenkäynti jatkuu käräjillä.

Aarnion itsensä pääkuulemisessa on tänään toinen päivä.

Aarnio on luvannut kertoa oikeudelle vuosina 2005–2013 käytetyistä satojentuhansien eurojen käteisvaroista, joiden alkuperää hän ei ole toistaiseksi avannut.

Syyttäjän mukaan Aarnion rahat ovat tulleet satojen hasiskilojen organisoimisesta Hollannista Suomeen. Aarnio on kiistänyt kaikki häntä koskevat syytteet.

Eilen Aarnio esitteli oman ehdotuksensa huumekaupan todelliseksi päätekijäksi. Hänen mukaansa kyseessä saattaisi olla hollantilainen "herra X".

Herra X:n henkilöllisyyttä käsitellään tänään istunnon aluksi suljettujen ovien takana, koska juttuun liittyy Hollannissa kesken oleva esitutkinta.
Syyttäjä vaatii Aarniolle 13 vuoden vankeusrangaistusta.

Tuoreimmat aiheesta

Jari Aarnio