Kultakaivos romahti Sudanissa – kolme kaivosmiestä kuoli, kymmenen jäänyt loukkuun maan alle

kaivos kuvituskuva
Kuvituskuva.Jean-marc La Roque/ARDEA/All Over Press
Julkaistu 07.12.2018 23:46

MTV UUTISET - REUTERS

Kolme sudanilaista kaivosmiestä sai surmansa kultakaivoksen romahtaessa Pohjois-Sudanissa.

Lisäksi kymmenen muuta kaivosmiestä on loukussa maan alla, tiedottaa Sudanin valtion kaivosyhtiö (SMRC). 

Onnettomuus tapahtui torstai-iltana Qabqabassa, jossa sijaitsee maan tärkein kullankaivuualue niin lisensoiduille yhtiöille kuin yksittäisille kullankaivajille.

Pelastusjoukot ovat olleet kontaktissa loukkuun jääneiden kaivosmiesten kanssa, jotka olivat olleet työn touhussa itsekseen.

Kaivosyhtiön mukaan kaivosmiehet yritetään saada ulos hengissä. Kolme loukkaantunutta kaivosmiestä on yhtiön mukaan hyvässä kunnossa. Yhtiö muistutti lisäksi kaikki kaivoksilla työskenteleviä huolehtimaan turvallisuudestaan.

Sudan tuotti noin sata tonnia kultaa viime vuonna maan virallisten tilastojen mukaan. 

Usein kullankaivuu tehdään perinteisillä menetelmillä ja vähäisiä turvatoimenpiteitä noudattaen.

Tuoreimmat aiheesta

Sudan