Antti Tuisku kertoo valmistuvansa loppuvuodesta uuteen ammattiin.
Koronapandemian on kurittanut erityisesti kulttuurialaa ankaralla kädellä pitkän aikaa. Laulaja Antti Tuisku paljasti Instagramissa opiskelleensa kaikessa hiljaisuudessa uuden ammatin täysin toiselta alalta. Syyksi hän kertoo uskon puuttumisen nykyisiin päätöksentekijöihin ja kulttuurialan heikkon arvostuksen.
– Olen kaikessa hiljaisuudessa opiskellut itselleni toista ammattia. Valmistun loppuvuodesta lyhytterapeutiksi, Tuisku kirjoittaa.
Lue myös: Antti Tuisku haastaa vanhan käsityksen menestymisestä – korostaa itsetuntemuksen merkitystä: "Näin 37-vuotiaana olen siinä pisteessä"
Mikäli julkaisu ei näy, voit katsoa sen myös täältä.
– Lyhytterapeutit työskentelevät usein eturintamassa, missä mielen haavoja ja traumoja aletaan vasta hoitamaan. Lyhytterapeutit pyrkivät kaivamaan asiakkaan voimavarat näkyviin ja valamaan uskoa, toiveikkuutta ja kirkkaampia näkymiä tulevaisuuteen, Tuisku kuvailee tulevaa ammattiaan.
Lue myös: Antti Tuiskun perhe kasvaa karvaisella pienokaisella: "Näen tästä tyypistä joka yö unta"
Uudesta ammatista huolimatta Tuisku kertoo kokevansa ristiriitaisia tuntemuksia.
– Samalla kun olen äärimmäisen innostunut löytäessäni elämääni uutta sisältöä rakkaan laulajan ammattini rinnalle, olen suunnattoman surullinen siitä tosiasiasta, että minulle kuten niin monille muille terapeuteille tulee riittämään tämän kaiken jälkeen entistä enemmän töitä.