Suurin osa näistä "juhlapäivistä" on luonnollisesti melko epävirallisia.
Verkkokalenteripalvelu Webcal.fi julkaisee kalenteria ja listaa muun muassa merkkipäiviä. Sivusto pitää myös kirjaa erikoisista teemapäivistä, joita maailmalla juhlitaan.
Suurin osa päivistä on luonnollisesti melko epävirallisia ja keskittyy vain tiettyihin paikkoihin. Esimerkiksi Huonon runouden päivää on kuitenkin vietetty myös Suomessa. Tänä vuonna päivä on 18.8.
Suomeen on rantautunut myös Harrasta seksiä viiksekkään miehen kanssa -päivä, joka tänä vuonna on lauantai 18.11.
Amelia Earhartin päivää vietetään hänen syntymäpäivänään 24.7., ja syksyä lupaileva Jaakko heittää Suomessa kylmän kiven veteen Jaakon päivänä 25.7. Suomenhevosen päivä on keskiviikkona 6.9.
Satunnaisempiakin päiviä toki löytyy. Miten olisi Piilota kesäkurpitsaa naapurisi kuistille -päivä elokuun kahdeksantena? Outoja juhlallisuuksia keräilevä holidayinsights.com tosin tunnustaa, ettei tiedä, kuka päivän on kehittänyt, ja miksi.
Jos arki tuntuu tylsältä, kannattaa muistaa, ettei satunnaisista juhlapäivistä ole puutetta: torstai 10.8. on sekä Duran Duran -yhtyeen arvostuspäivä, Laiskottelupäivä että Maailman leijonien päivä. Keskiviikko 13.9. puolestaan on sekä Maapähkinäpäivä, Positiivisen ajattelun päivä että Uhmaa ennakkoluuloja -päivä.
Nämäkin ovat (ilmeisesti) olemassa
Tatuointipäivä 17.7.
Kaviaaripäivä 18.7.
Daiquiripäivä 19.7.
Maitosuklaapäivä 28.7.
Lasagnepäivä 29.7.
Syyskuun ensimmäisenä vietettyä Menetä neitsyytesi -päivää seuraa välittömästi Kansainvälinen pekonipäivä sekä huomattavasti ankeamman kuuloinen Kaulankatkaisupäivä. Kuivakalta kuulostavaa Taulukkolaskentapäivää, 17.10., seuraa välittömästi mielenkiintoisia mielikuvia herättävä Limaajakalojen päivä.
Mystiikan ystävät voivat viettää lokakuun 30. päivä Järjestä upeat hautajaiset -päivää. Jos et saa outoudesta tarpeeksesi, Lisää psyykkistä energiaasi -päivää juhlitaan seuraavana päivänä. Joulukuussa puolestaan koetaan peräkkäin Kissojen paimentajien päivä (perjantai 15.12.) sekä Peitä jotain suklaaseen -päivä (lauantai 16.12.).
Sivusto vahvistaa sen, minkä maanantain kammoajat ovat tienneet jo kauan: sunnuntai on viikon ankein päivä. Huonolle päivälle on nimittäin virallinen määre, ja se on sunnuntai 19.11.
Epäonnen päivää vietetään sunnuntaina 31.12.
Lähde: Webcal.fi, Holidayinsights.com
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.