Love Island Suomi -villalle saapuvalla Henrillä on tulevalle kumppanilleen muutamia vaatimuksia.
Love Island Suomi -villaa saapuu kolmannessa jaksossa ihastuttamaan Henri, 22, Helsingistä. Hän on yrittäjä, joka työskentelee kiinteistöhuollon parissa.
Henri harrastaa fitness-urheilua Men’s physique -sarjassa. Aikaa lajin parissa on kulunut noin kaksi vuotta, ja tuona aikana mies on piipahtanut myös yksissä kisoissa. Vuonna 2026 hänellä on jälleen tarkoitus kilpailla.
Ystävien mukaan Henri on rohkea, herkkä ja hauska. Hän kokee itsekin olevansa juuri sellainen.
– Herkkä puoli on sellainen, mikä tulee esille enemmän sitten, kun minut oppii tuntemaan, Henri kertoi MTV Uutisille.
Hän ei ole koskaan seurustellut mielestään vakavasti, vaikka yksi puolisen vuotta kestänyt parisuhde historiasta löytyykin.
Henri arvostaa kumppanissa luotettavuutta, muiden kunnioittamista, hauskuutta ja liikunnallisuutta. Ulkoisesti huomion kiinnittävät hymy, silmät ja takapuoli.
Kaksi asiaa ei viehätä Henriä: jos kumppanilla on liikaa miespuolisia kavereita tai jos tämä on liian usein tekemisissä ex-kumppaneidensa kanssa. Tästä hänellä on kokemustakin, eikä se ole kovin hyvää.
– Ymmärrän, jos on yhteinen lapsi, mutta huvin vuoksi tekemisissä oleminen on minulle iso, punainen vaate. Miespuolisia kavereita voi olla, mutta jos niitä on todella paljon, niin se on vähän kysymysmerkki.
Lue myös: Love Island -Benjaminin kommentti tisseistä saa Peppinan purskahtamaan itkuun
Hän toivoisi rinnalleen ihmistä, jonka kanssa voisi treffailla ja mahdollisesti asua yhdessä.
– Haluan lapsiakin, mutta sitä ei tiedä, milloin niiden hetki on, Henri pohti.
Kumppanilla saisi olla omat harrastukset, koska Henri viettää salilla mielellään omaa aikaa.
– On hyvä, jos toinen ymmärtää sitä, mutten silti treenaisi hänen kanssaan, vaikka hän harrastaisi myös fitness-urheilua.
Henri halusi ohjelmaan mukaan, koska on ollut sinkku reilut kaksi vuotta ja koki ajan olevan nyt sopiva. Hän kokee, että ohjelmassa luodaan yhteys eri tavalla kuin ulkomaailmassa.
– Täällä ei ole häiriötekijöitä, kuten eksiä tai muita. Olen valmis pelaamaan, jos tämä sitä vaatii, Henri summasi.