Kun ainoastaan ulkonäöllä on väliä: Laiton tuning-auto jäi nolosti jumiin ei-mihinkään

Autojaan tunteella tuunaavat harrastajat joutuvat usein tasapainoilemaan halutun ulkonäön ja riittävän arkikäytännöllisyyden välillä. Tämän kyseisen tapauksen kohdalla on helppo nähdä, kumpaan suuntaan oli kallistuttu.

Nissan Silvia S15 jäi erikoiseen pinteeseen Tennesseen Knoxvillessä noin viikko sitten. Huolimatta varsin tasaisen näköisestä risteyksestä, oli kivetyksen ja asfaltin väliin tehty äärimmäisen loiva luiska kuitenkin liikaa tuning-väen suosimalle japsiautolle ja sen ehkä hieman överiksi väännetyille rengaskulmille. Silvian vetävä peräpää nousi pohjakosketuksen vuoksi sen verran ylöspäin, etteivät renkaat enää ottaneet maahan.

Katso pääkuvan videolta, millaisesta autosta Jaakko pyytää 51 euroa.

Facebookiin postatulla videolla nähdään, kuinka kaksi avuliasta sivullista yrittää auttaa noloon tilanteeseen jäänyttä kuljettajaa työntämällä autoa ja jopa istumalla sen takaosan päälle. Voit katsoa videolta, miten hyvin taktiikka toimi.

– Oikea tapa päättää kuvaukset, videon kuvannut ja julkaissut Christian Raper toteaa lyhyesti.


Kielletty auto

S15:llä ei muuten ole mitään asiaa Yhdysvaltain teille, sillä hieman takapajuinen laki kieltää sellaisten alle 25 vuotta vanhojen autojen tieliikennekäytön, joita ei ole virallisesti myyty USA:ssa. Perusteena käytetään yksinkertaisesti turvallisuutta, koska autoa ei ole testattu maan standardien mukaisesti. 

Kuinka vakavasti tätä kieltoa sitten noudatetaan? No, ainakin eräs S15 Silvian Yhdysvaltoihin tuonut mississippiläismies tuomittiin salakuljetuksesta kolmen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 18 000 dollarin sakkoihin vuonna 2015.

Lue myös:

    Uusimmat