Uskaltaisitko tehdä taskuparkin viiden miljoonan euron Bugatti Divolla? Tämä kaveri tarttui haasteeseen, mutta nyt taatusti kaduttaa

0:51img
Tämä vuonna 2017 niin ikään Pariisissa kuvattu video ei liity juttuun muuten kuin että tälläkin videolla Bugatti kolaroi toisen loistoauton kanssa. Juttuun liittyvän pätkän löydät artikkelin lopusta.
Julkaistu 10.09.2021 06:29

Ville Järveläinen

Harva meistä lähtisi edes yrittämään taskuun pysäköimistä näin arvokkaalla superautolla.

Bugatti Divo on yksi maailman harvinaisimmista ajoneuvoista ja kiistatta myös yksi kalleimmista uusista autoista. Vain 40 yksilöä valmistetun Divon hintalapussa nimittäin seisoo peräti viisi miljoonaa euroa.

Pariisissa kuvatulla videolla nähdään, kuinka Bugattin kuljettaja tekee taskuparkkia hotellin edustalla, mutta onnistuu antamaan pusun takana seisovalle Mercedes-Benz CLS:lle. Näkyvyys Divosta ei ole paras mahdollinen etenkään taakse, mutta ilmeisesti kuljettaja ei hyödyntänyt peruutuskameraakaan aivan täysimääräisesti.

Vaikka tällaiset pienet kontaktit eivät olekaan harvinaisia kaupunkien kadunvarsiparkeissa, harvemmin niissä on osallisena näin arvokkaita autoja. Ja vaikka tavalliset henkilöautot eivät välttämättä olisi moksiskaan pienestä kontaktista ja mahdolliset pienet jäljet saisikin fiksattua helposti, voi hiilikuitukorinen Divo monimutkaisine takadiffuusoreineen ja titaanisine pakoputkenpäineen olla asia erikseen.

bugatti divo (1)

Kohtele varoen.

Lue myös: Tämä video herättää kaksi kysymystä, joista toinen on se, miten autonsa voi edes saada parkkiin tällaiseen paikkaan

Toivoa sopii, että kosketus oli niin kevyt, ettei kumpikaan auto kärsinyt vaurioita.

Bugatti Chironiin pohjautuvan, mutta sitä tuplasti kallimman Divon huippunopeus on rajoitettu 380 kilometriin tunnissa. 35 kiloa Chironia kevyempi auto kiihtyy nollasta sataan 2,4 sekunnissa.

Helppo ajettavuus yllätti toimittajan

Kerroimme tasan vuosi sitten brittiläisen Top Gearin päässeen koeajamaan uutta Divoa. Toimittajan mukaan Divon kesyttäminen oli helppoa, eikä sillä ajaminen ollut sen vaikeampaa kuin Volkswagen Golfillakaan – huolimatta sen massasta ja järjettömästä 1 500 hevosvoiman tehosta.

– Luulin, että tämä kaksi tonnia painava auto tuntuisi raskaalta ja kömpelöltä, mutta asia olikin aivan päinvastoin. Ohjaus on kevyt ja terävä, ja Divo taittuu mutkiin itseään pienemmän auton oloisesti.

Mitä ilmeisimmin Top Gear ei kokeillut tehdä autolla taskuparkkia keskellä Pariisia.

Katso video alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Jos tämä liikennetilanne kuumottaa sinua, olet todennäköisemmin nainen kuin mies

Lähteet: Driven, Carscoops, Supercar Fails (Instagram)

Tuoreimmat aiheesta

Autot