Kun Antonio muutti Suomeen, löysi hän Pekan lisäksi toisen tärkeän henkilön: "Hänestä tuli minulle perhe"

1:56img
"Perunasoppaa peltilautasilta" – videolla Pekka Haavisto kertoo videolla parin ensimmäisestä tapaamisesta.
Julkaistu 05.02.2024 05:45
Toimittajan kuva
Terhi Romo

terhi.romo@mtv.fi

Toimittajan kuva

Mika Tommola

mika.tommola@mtv.fi

Pekka Haavisto ja Antonio Flores tapasivat Bogotassa vuonna 1997. Pari on asunut Suomessa yhdessä jo 26 vuotta.

Vaaleihin Tommolan kanssa -ohjelmassa Mika Tommola tapaa presidenttiehdokas Pekka Haaviston sekä hänen puolisonsa Antonio Floresin Floresin parturi-kampaamolla Helsingin Aikatalossa. 

Flores on kotoisin Ecuadorin Esmeraldasista. Hän tapasi Haaviston Bogotássa vuonna 1997 ollessaan 19-vuotias. Keväällä 1998 Antonio lensi Suomeen ja "unohti käyttää paluulipun." 

Flores on isosta perheestä ja saman katon alla asui jopa 15 henkilöä. Flores halusi löytää Suomesta oman yhteisönsä, perheensä. 

– Ensin etsin Suomesta sitä perhettä, mikä minulla oli Ecuadorissa. Suomalainen kulttuuri on tietysti erilainen. 

Pian Haaviston äidistä, Anja Haavistosta ja Floresista tuli hyvin läheisiä. 

– Onneksi minulla oli hyvä anoppi ja hänestä tuli nopeasti perhe minulle. Se oli hieno asia.

"Pikkuhiljaa hän itsekin tuli halaamaan"

Anopin kanssa kommunikointi oli ensin vaikeaa kielimuurin vuoksi. Kun Floresin suomen kieli kehittyi, suhdekin syveni entisestään. 

– Ei tarvinnut edes kommunikoida, kun siellä pohjalla oli se rakkaus.  

Floresin mukaan Haaviston äiti vierasti ensin halaamista, joka ecuadorilaiselta Floresilta tuli luonnostaan. Ystävykset kuitenkin opettivat toisiaan. 

– Pikkuhiljaa hän itsekin tuli halaamaan. Se halaus tuntui niin lämpimältä. Meillä oli hieno suhde hänen kanssaan.

1:08img

Pekka Haavisto paljastaa neuvottelukikan, joka toimii myös parisuhteessa.

Flores kertoo, että he tekivät paljon yhdessä. Kävivät oopperassa, teattereissa ja kahviloissa. 

Haaviston äiti kuoli joulukuussa vuonna 2018 presidentinvaalien alla. Tuolloin Haavisto pyrki presidentiksi toisen kerran. 

Floresin mukaan Anja Haavisto eli hyvän ja viimeiseen asti aktiivisen elämän. Päivää ennen kuolemaansa Anja Haavisto oli Floresiin yhteydessä.

– Muistan, että viimeiseksi hän muistutti minua, että minun pitää perua hänen pedikyyrinsä. 

"Suomessa olen oppinut kuuntelemaan"

Haaviston mukaan Flores on vuosien varrella suomalaistunut, josta esimerkkinä ovat oman tilan tarve ja kuunteleminen.

– Kun olemme Antonion sukulaisten kanssa, kaikki puhuvat yhtä aikaa ja päällekkäin, mutta siinäkin olet suomalaistunut, Haavisto kommentoi Antoniolle. 

– Suomessa olen oppinut, että kuuntelen ihmisiä ja sitten vasta vastaan, Flores kertoo.

1:34img

Näistä tyyliasioista Antonio-puoliso muistuttaa Pekka Haavistoa.

Flores pitää Haavistoa heistä sosiaalisempana.

– Vaikka olen Etelä-Amerikasta kotoisin, niin minusta on tullut se suomalaisempi. Kun pääsen kotiin, tarvitsen omaa rauhaa. 

Floresin mukaan aiemmin hän oli se sosiaalisempi. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen.

– Pekka haluaa järjestää juhlia ja kutsua kavereita kotiin. Minä en, sillä pitää siivota ja tehdä ruokaa.  

Miten pari muuttaisi Linnan juhlia?

Kuinka pari sitten muuttaisi Linnan juhlia, jos heistä tulisi presidenttipari? 

– Antonio sanoo aina, että kaikki traditiot pitää pitää, Haavisto kertoo.

Haavisto itsekin pitäisi iltajuhlan samanlaisena kuin aiemminkin.

– Haluaisin, että menneisyyden lisäksi katsottaisiin tulevaisuuteen. Päivällä voisi olla juhla, jossa olisi mukana nuoria, mutta iltajuhla säilyisi varmaan samana.

Haavisto kertoo, että häneltä on kysytty, nähdäänkö "DJ Pexi" esiintymässä vielä itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

– Ei missään nimessä, Antonio nauraa.

Kaikki Vaaleihin Tommolan kanssa -sarjan jaksot nyt MTV Katsomossa.

Presidentinvaalit: Kaksintaistelu

Kumpi vakuuttaa äänestäjät? Kummasta seuraava tasavallan presidentti? 

Keskiviikkona 7. helmikuuta Alexander Stubb ja Pekka Haavisto kohtaavat suorassa lähetyksessä MTV:n Vallilan studiossa. Ohjelman juontajana Jan Andersson.

Katso ohjelma MTV3-kanavalta keskiviikkona kello 20 tai MTV Katsomosta.

Lue myös:

Göran-isä paljastaa, mikä muutti Alexander Stubbin uran suunnan
Alexander Stubb paljastaa 1+1+1-filosofiansa – näin hän jaksaa kiireen keskellä

Alexander Stubb lupaa Mika Tommolalle – ei aio käyttää sortseja presidenttinä

Isän paljastus: Nuori Alexander Stubb vohki kaljakorin

Tuoreimmat aiheesta

Vaaleihin Tommolan kanssa