Miesten enemmistö perheen perustamisiässä näkyy selvimmin Itä- ja Pohjois-Suomen kuntien ikäluokissa. Ilmiö on tuttu jopa kasvavissa kehyskunnissa, joista osa saa kuitenkin paluumuuttoa myöhemmin. Esimerkiksi Liperissä miesten ja naisten lukumäärä on tasoittunut jo yli 30-vuotiaissa.
Sami Reijonen on poikamies, sinkku, joka etsii sitä oikeaa. Perheen perustaminen on tavoitteena.
– Varmaankin, jos olisi se mieleinen löytynyt, eihän siinä olisi ollut mittään ongelmaa, mutta tähän on nyt menty, hän kertoo sinkkuudestaan.
Liperissä miehet ovat enemmistönä tärkeimmässä perheen perustamisiässä 20-29 vuotiaissa. Kunnanvirastolla sukupuolijakaumasta tai sen vaikutuksesta kunnan elinvoimaisuuteen ei silti olla vielä huolissaan.
– Tämä 20-29 ikäluokka tai ikävuosikymmen on haastava. Siitä puuttuu kolmannes verrattuna näihin muihin 10-vuotisikäluokkiin, mutta sanoisin, että se on kehyskunnalle aika tyypillistä, kertoo Liperin vs. kunnanjohtaja Pellervo Hämäläinen.
Opiskelemaan lähtijöitä ei haluta estää
Liperissä selittäviä tekijöitä voivat olla lukion lakkauttaminen ja ammatillisen koulutuksen karkaaminen maakuntakeskukseen. Naisia näyttää jäävän sille tielle enemmän kuin miehiä perheen perustamisiässä.
– Se on minusta kehyskunnalle helpompi houkutella päälle kolmekymppisiä kuin pitää kiinni niistä 20-29 vuotiaista, jotka luontevasti lähtee opiskelemaan. Ja toisaalta ihan hyvä niin.
Väestötilastoissa on hätkäyttävä luku. Esimerkiksi ikäryhmässä 20-29 vuotiaat Liperin miehistä lähes 90 prosenttia olisi naimattomia. Se on kuitenkin tilastoharha.
– Avoliitto luetaan naimattomiin, eli ei voida sanoa että 88 prosenttia olisi sinkkuja. Siellä on hyvin paljon avoliitossa eläviä, tämä on ihan valtakunnallinen kehitys.
Entä Sami Reijonen, aikooko hän pysyä sinkkuna?
– No toivottavasti en. Eihän sitä ikinä tiedä mistä sen löytää.
Haku päällä?
– Aina.