Janne Ahonen ei onnistunut Rukan kurjissa olosuhteissa hypätyssä maailmancupin kisassa.
Veteraanihyppääjä Janne Ahonen näki 107 metrin hypyssään kuitenkin valon pilkahduksia.
- Kaikesta huolimatta se oli paljon parempi kuin Klingenthalissa, ja täällä ne pari hyppyä mitä päästin aikaisemmin hyppäämään. Olosuhteet kun on vähän hankalat, ja jos hyppy ei ole ihan mallillaan, niin se on entistä vaikeampaa, lahtelainen sanoi MTV Sportille.
Ahosen mielestä Rukan lauantai-illan olosuhteet olivat täysin hypättävät. Mäkiviikon viisinkertaisen voittajan hyppy on nyt hukassa.
- Nyt ollaan kuitenkin kokonaisuudessaan niin kaukana siitä oikeasta, että vähän vaikea analysoida mihin suuntaan se on menossa. Ei auta kuin tehdä hommia ja uskoa, että parempia hyppyjä on jossain vaiheessa tulossa.
Mihin sinun pitää treenissä nyt keskittyä?
- Lähinnä mäkihyppyyn, pettynyt konkari toteaa.
Kytösaho jännitti
Yksi maailmancupin ensikertalaisista Kuusamon illassa oli lahtelainen Niko Kytösaho. Vasta 15-vuotias mäkimies ei saanut tuntumaa Rukan mäkeen.
- Ei oikein saanut minkäänlaista suoritusta aikaan. Tuli niin paljon keulan päällä ohi, ettei kerennyt saamaan tehoa liikkeeseen. Se oli siinä, Kytösaho totesi pettyneenä.
Lahtelaisen hyppy kantoi 93,5 metriä.
0:48