Kuningatar Silvia saapui kirkkoon vaaleansinisessä asussa

1:51:43img
Seuraa kuningas Kaarle Kustaan 50-vuotisen vallassaolon juhlallisuuksia tästä!
Julkaistu 15.09.2023 13:12
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Ruotsissa on käynnissä suuret juhlallisuudet, sillä kuningas Kaarle Kustaa on ollut vallassa 50 vuotta. 

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa astui valtaan 15. syyskuuta vuonna 1973, joten hän on ollut vallassa jo 50 vuotta. Kuningasta juhlitaan erityisesti tällä viikolla. 

Kuninkaanlinnassa järjestettiin juhlajumalanpalvelus, johon osallistuivat muun muassa Ruotsin kuninkaallinen perhe, Pohjoismaiden kuninkaalliset vieraat, muut Pohjoismaiden valtionpäämiehet sekä Ruotsin hallituksen edustajat ja puolueiden johtajat. Jumalanpalvelus alkoi kello 11.30 Suomen-aikaa. Mukana olivat myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja tohtori  Jenni Haukio

Kaarle Kustaan puoliso kuningatar Silvia saapui jumalanpalvelukseen vaalensinisessä jakussa ja hameessa. Päässään hänellä oli niin ikään vaaleansininen hattu ja jalassaan beiget avokkaat. 

LK Kaarle Kustaa Silvia 15092023

Kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia saapuivat juhlajumalanpalvelukseen.

Kaarle Kustaa nousi kuninkaaksi 27-vuotiaana 15. syyskuuta 1973, kun hänen isoisänsä Kustaa VI Aadolf kuoli.

Pitkin vuotta on järjestetty erilaisia tapahtumia juhlavuoden kunniaksi, ja kuningas muun muassa vierailee vuoden aikana kaikissa Ruotsin 21 läänissä Silvian kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

Kuningatar Silvia