Kuninkaallisasiantuntija Satu Jaatinen pitää tietoa kuningas Charlesin syöpädiagnoosista yllättävänä, mutta arvostaa hovin uutta, avointa linjaa.
Tieto kuningas Charlesin, 75, syöpädiagnoosista yllätti ja järkytti laajalti sekä Isossa-Britanniassa että maailmalla maanantai-iltana 5. helmikuuta. Buckinghamin palatsi tiedotti, että sairaus havaittiin hiljattain kuninkaan ollessa sairaalahoidossa laajentuneen eturauhasen vuoksi.
Hovi ei kerro tarkemmin, mikä syöpä on kyseessä, mutta tiettävästi kuninkaalla ei ole eturauhassyöpää. Charles aloitti tiedotteen mukaan säännölliset hoidot maanantaina ja palatsin mukaan kuningas "pysyy täysin positiivisena hoidoistaan ja odottaa innolla paluuta julkisiin työtehtäviinsä mahdollisimman pian".
Kuninkaallisiin erikoistunut tietokirjailija Satu Jaatinen kertoo MTV Uutisille uutisen olleen yllättävä. Lähteiden mukaan syöpä olisi havaittu hyvin varhaisessa vaiheessa ja ennuste olisi hyvä. Huolta kuitenkin lisää se, että Charles on jo 75-vuotias, ja näin ollen syöpähoidot voivat tuntua rankemmilta ja toipuminen olla hitaampaa.
Yllättävyyteen vaikuttaa erityisesti se, että brittikuninkaalliset ovat perinteisesti olleet hyväkuntoista ja pitkäikäistä sukua. Charlesin äiti kuningatar Elisabet menehtyi 96-vuotiaana syyskuussa 2022 ja hänen isänsä prinssi Philip puolestaan 99-vuotiaana huhtikuussa 2021. Kuninkaan isoäiti, kuningataräiti Elisabet siirtyi ajasta ikuisuuteen vuonna 2002 ollessaan 101-vuotias.
Lisäksi brittihovi on perinteisesti pysynyt hyvin vaitonaisena jäsentensä terveydentiloista. Tätä kaavaa Charles lähti rikkomaan kertomalla vuoden alussa avoimesti joutuvansa leikkaukseen laajentuneen eturauhasen takia. Tämän lisäksi samana päivänä tiedotettiin Charlesin pojan prinssi Williamin puolison prinsessa Catherinen läpikäyneen suunnitellun vatsan alueen leikkauksen. Myöhemmin tammikuussa tiedotettiin vielä herttuatar Sarahin saaneen syöpädiagnoosin.
– Siellä ei ole ennen uutisoitu mitään kummempia sairauksia. Ja nyt kuukauden sisällä yhtäkkiä paukkuu kolmen ihmisen kohdalla: kahdella on syöpä ja yksi on mystisesti joutunut sairaalaan. Se jotenkin yhtäkkiä tiputti heidät sieltä superihmisistä alas ihan normaalien ihmisten tasolle, Jaatinen arvioi.
Lue myös: Kuninkaallisasiantuntija MTV:lle: tämä asia prinssi Harryn Lontoon matkalla osoittaa sen, millaiset välit hänellä oikeasti on kuninkaalliseen perheeseen
Jaatinen kertoo olevansa itse tällä hetkellä eniten huolissaan prinssi Williamista.
William perui toistaiseksi edustustehtävänsä puolisonsa Catherinen kirjauduttua sairaalaan leikkausta varten. Prinssin ilmoitettiin alkuviikosta palaavan työtehtäviinsä tämän viikon keskiviikkona, jolloin hän edustaa London Air Ambulance Charityn hyväntekeväisyysgaalassa, joka on hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä sen jälkeen, kun tammikuussa ilmoitettiin sekä Catherinen että Charlesin terveyshaasteista.
Tilanne on Jaatisen mukaan kruununprinssille erityisen vaikea.
– Vaimo on juuri päässyt sairaalasta ja isä on diagnosoitu vastikään. Ja hänen pitäisi nyt jaksaa kaikki tavallaan. Kovastihan he ovat vastuuntuntoista perhettä, ja on ilmoitettu, että William koittaa hoitaa näitä velvollisuuksia niin paljon, kuin pystyy.
– Mutta senhän tietää, että ihan sama, mitä sairaalaa hän menee avaamaan tai koululaisia tapaamaan, ei ole väliä millaiseen tilaisuuteen hän menee, koska ketään ei loppujen lopuksi kiinnosta muu, kuin miten isä voi, miten vaimo voi, miten hän voi. Tällä hetkellä heidän edustustoimensa ovat sinällään vähän turhia, ja todennäköisesti henkisesti raskaita, koska siellä koko ajan kuplii takana se, että kaikki analysoivat hänen jokaista elettään: onko hän väsynyt, jaksaako hymyillä, onko hän kireä. Häntä skannataan koko ajan.
Uusi, avoin linja saa kiitosta
Kuningas Charles halusi kertoa avoimesti eturauhasdiagnoosistaan lisätäkseen tietoisuutta eturauhasvaivoista sekä kehottaakseen kaikkia, joilla oireita ilmenee, tarkastuttamaan itsensä lääkärissä. Koska kuningas oli avoin ensimmäisestä diagnoosistaan, ei Jaatisen mukaan hänellä ollut muuta vaihtoehtoa, kuin kertoa myös syöpädiagnoosista saman linjan mukaisesti.
– Eihän sitä ovea enää voi sulkea. Tuskin hän haluaisikaan, mutta nyt kun sinne linjalle on menty, on siellä pysyttävä.
– Hän on halunnut tavallaan vertaisiaan, omaa ikäluokkaansa kannustaa, että menkää ihmeessä tutkituttamaan itsenne, jos on jotain oireita. Niin nyt hän tavallaan siinä mielessä teki palveluksen, että kun menette tutkimaan, niin saattaa löytyä jotain muutakin. Hän nyt kannustaa siihen, että menkää nyt yleensäkin lääkäriin.
Lue myös: Ison-Britanninan pääministeri kuningas Charlesin syöpädiagnoosista: "Onneksi tämä huomattiin aikaisin"
Jaatisen mielestä on hyvä, että Charles on päättänyt olla avoin asiasta. Tällä tavoin asia pysyy myös edes jollain tavoin hovin omissa käsissä. Parempi on kertoa asiasta itse, kuin että se vuotaisi mediaan hallitsemattomasti sisäpiirilähteeltä.
Kuitenkin Jaatinen muistuttaa, että kuninkaallisissa piireissä osataan kyllä yhä salailun jalo taito.
– Mehän emme edelleenkään tiedä, mihin kuningatar Elisabet kuoli, sitä ei koskaan kerrottu muuten kuin, että hän vain kuoli. Emmekä me sillä tiedolla mitään tee, se ei kuulu meille. Mutta siihen kansa oli jo vähän tottunut, että eivät he (kuninkaalliset) sen tarkemmin kerro. Sairaalaan mennään ja sairaalasta tullaan pois kertomatta tarkemmin syytä.
Britit saattavatkin olla Jaatisen arvion mukaan järkyttyneitä juuri sen takia, että tavallaan heidän "koskemattomilta" vaikuttaneilla kuninkaallisillaan, jotka yleisen tiedon mukaan ovat olleet terveitä ja usein pitkäikäisiä, on myös tavallisten ihmisten tavallisia sairauksia.
– Siinä mielessä se voi yhtäkkiä olla tosi kova paukku.
Kuningatar Camillan uusi nousu
Nyt, kun sekä Charles että Catherine ovat poissa pelistä kuninkaallisista edustustöistään, näyttäytyy Jaatisen mukaan typistetyn kuninkaallisen perheen "huono puoli". Muut työtä tekevät kuninkaalliset joutuvat ottamaan enemmän vastuuta, mutta heitäkään ei loppupeleissä montaa ole.
– Se jää loppujen lopuksi todella harvojen ja vanhojen ihmisten harteille. William on siellä nuorin edustava kuninkaallinen, ja hänkin on 41-vuotias. Siellä ei ole tulossa vielä kymmeneen vuoteen ketään muuta apukädeksi.
Tällä hetkellä edukseen esiintyy kuitenkin erityisesti Charlesin puoliso kuningatar Camilla, 76, joka on jatkanut velvollisuuksiensa hoitamista taukoamatta. Camilla on saanut kiitosta tavasta, jolla hän vaikuttaa omistautuneen tehtävälleen.
Lue myös: Kuningas Charles kuvattiin vain päivää ennen tietoa syövästä – sisäpiiriläinen kertoo, miksi uutinen järkytti
Jaatinen kertoo uskovansa, että tässä tilanteessa Camillan arvostus tulee nousemaan kohisten. Kuninkaallisasiantuntijan mukaan Camilla on työssään kuningattarena hyvin erilainen, kuin kuningatar Elisabet.
– Ei hänellä ole sitä kukkakimppua siinä välissä sellaisena blokkina. Eihän kuningatar koskaan ole kansanomainen, mutta nyt Camilla on enemmän lähestyttävä, hän ottaa kontaktia, juttelee pikkulasten kanssa ja rupattelee aikuisille.
– Positiivisella tavalla häntä ei kohdella niin silkkihansikkain.
Camilla näyttäytyy Jaatisen mukaan kansalle tietyllä tapaa enemmän isoäitimäisenä. Asiantuntijan yksi oma suosikkivideo Camillasta on hänen kohtaamisestaan kahden pienen lapsen kanssa, jotka olivat parhaita ystäviä keskenään. Lapset olivat nimeltään Camilla ja Charlie.
– Kuningatar niin silminnähden riemastui siitä.
Tie kuninkaan puolisoksi on ollut Camillalle kaikkea muuta, kuin helppo. Nyt hänet kuitenkin Jaatisen mukaan aletaan nähdä kansan silmissä ennen kaikkea kovasti työtä tekevänä kuningattarena.
– Hän ei ole vain se, joka kävelee Charlesin vieressä, vaan se, joka myös itsenäisesti tekee sitä työtä.