Brittimedioiden mukaan prinssi Harry majoittui kuninkaallisten palatsien sijaan hotellissa Lontoon keskustan liepeillä.
Prinssi Harry lensi eilen tiistaina 6. helmikuuta kotoaan Los Angelesista, Yhdysvalloista Isoon-Britanniaan tavatakseen syöpädiagnoosin saaneen isänsä kuningas Charlesin. 75-vuotiaan Charlesin syövästä tiedotettiin maanantaina 5. helmikuuta, jolloin kerrottiin sairauden havaitun tämän hiljattain ollessa sairaalahoidossa ja leikkauksessa laajentuneen eturauhasen vuoksi. Tiettävästi kyseessä ei olisi eturauhassyöpä, vaikka sitä ei ole tarkennettu, mikä syöpä on kyseessä.
Harry päätti lähteiden mukaan lentää välittömästi Lontooseen ollakseen isänsä tukena. Harryn välit kuninkaalliseen perheeseen ja sen useisiin jäseniin ovat olleet viime vuosina hankalat. Vuonna 2020 Harry vetäytyi kuninkaallisista velvollisuuksistaan ja muutti perheineen Yhdysvaltoihin.
Sittemmin Harry ja hänen puolisonsa herttuatar Meghan ovat useaan otteeseen avautuneet julkisesti kuninkaallisen elämänsä hankaluuksista ja jakaneet julkisuuteen yksityisiä tietoja ja keskusteluja tapahtumista kuninkaallisten perheenjäsenten välillä.
Harry tapasi isänsä Charlesin Isoon-Britanniaan saavuttuaan Clarence Housessa, joka sijaitsee Buckinghamin palatsin lähettyvillä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta lähes puoleentoista vuoteen, kun Harry ja Charles kohtasivat kasvotusten. Brittimedioiden mukaan tapaaminen olisi kestänyt 45 minuuttia.
Sen sijaan, että Harry olisi majoittunut Lontoossa jossakin kuninkaallisten palatseista, hän lähteiden mukaan vietti yön luksushotellissa Lontoon keskustan liepeillä.
Kuninkaallisasiantuntija Satu Jaatinen arvioi MTV Uutisille alkuviikosta sen, missä prinssi Harry yöpyy Lontoon matkallaan, kertovan paljon hänen todellisesta suhteestaan kuninkaalliseen perheeseensä. Edellisellä matkallaan Lontoossa joulun alla Harry majoittui silloinkin hotellissa.
– Silloin hänelle ei löytynyt yhdestäkään palatsista tilaa. Mielestäni se oli merkki hyvin kylmistä väleistä. Jos hän saa kutsun yöpyä palatsissa, välit ovat paranemassa. Mutta jos hän jälleen kerran on hotellissa, on se mielestäni aika tylyä, Jaatinen kommentoi MTV Uutisille.
Lue myös: Tämä syöpädiagnoosin saaneen kuningas Charlesin tilanteesta tiedetään nyt: "Totta kai uutinen tällaisesta sairaudesta on huolestuttava"
Medialähteiden mukaan Harryn piipahdus Lontoossa tulee olemaan hyvin lyhyt, ja hän aikoo lentää pian takaisin Kaliforniaan perheensä luokse. Satu Jaatinen arvioi myös, ettei Harry tapaa matkallaan isoveljeään prinssi Williamia, jonka kanssa hänellä on hyvin viileät välit.
Näin kertovat myös brittimediat. Sisäpiirilähteen mukaan jos tilaisuus prinssi Williamin tapaamiselle olisi ilmaantunut, olisi Harry "mieluusti hyväksynyt sen", vaikka hänen matkansa päätarkoitus oli tavata kuningasisä Charles.
Lähteet kuitenkin kertovat, ettei prinssi Williamilla ole aikomusta tavata pikkuveljeään tällä matkalla. William palaa tänään keskiviikkona ensimmäistä kertaa julkisuuteen sen jälkeen, kun tammikuun puolivälissä ilmoitettiin kuninkaallisen ydinperheen jäsenten terveyshuolista.
Tuolloin tiedotettiin sekä Charlesin eturauhaseen liittyvästä operaatiosta, kuin myös Williamin puolison prinsessa Catherinen läpikäyneen suunnitellun vatsan alueen leikkauksen, jota seuraa pitkä toipuminen ja kuukausien sairausloma.
– Williamilla on kyllä aika rankkaa juuri nyt. Jos hän tuuraa isäänsä, hoivaa vaimoa kotona ja sitten on vielä perheen lapsetkin, niin siinä voi olla ihan sellainen tilanne, ettei hän vaan jaksa enää sitä veljeään tähän. Luulen, että Williamilla on nyt sellainen tilanne, että nyt ei vaan veny: ei aikataulu, eikä jaksaminen, arvioi Jaatinen.