IS: Kunnanvaltuutettu luki Aku Ankkaa kesken talousarvion – jätettiin pois Saksan-matkalta

harri tauriainen kemin kaupunginvaltuutettu
Kemin kaupunginhallituksen jäsen Harri Tauriainen. Kuvankaappaus Youtube-videopalvelusta, Lapin perussuomalaisten esittelyvideolta.
Julkaistu 18.07.2015 08:54

MTV UUTISET

Kemin kaupunginhallituksen jäsen luki Aku Ankkaa kesken kunnan talousarvion käsittelyn, kertoo Ilta-Sanomat.

Kemin kaupunginhallituksen puheenjohtajisto joutui käsittelemään perussuomalaisen kunnanvaltuutetun Harri Tauriaisen käyttäytymistä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Pohjolan Sanomat.

Kaupunginhallituksen pöytäkirjan mukaan puheenjohtajisto kokoontui keskustelemaan "luottamushenkilön tehtävän edellyttämästä ja velvollisuuksien mukaisesta käyttäytymisestä".

Tauriainen herätti paheksuntaa lukemalla Aku Ankkaa, kun käsiteltävänä oli ensi vuoden talousarvio, kertoo nimetön lähde Ilta-Sanomille. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja vahvisti asian Pohjolan Sanomille.

Sarjakuvaepisodin seurauksena Tauriaiselta evättiin pääsy kaupunginhallituksen tulevalle ystävyyskuntamatkalle Saksan Wismariin. Kaupunginhallitus äänesti Tauriaisen ulos matkan delegaatiosta. Tauriainen jätti asiasta eriävän mielipiteen.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa