Mira Potkonen ottelee maanantaina alkuillasta Rion olympiakehässä ison ottelun. Kyseessä on kevytsarjan (57-60 kg) puolivälierä.
Vastakkaisesta kulmasta kehään nousee Katie Taylor. Kova mimmi Irlannista, joka ei ole viimeisten viiden vuoden aikana montaa matsia hävinnyt. Puolustava olympiavoittaja, nainen jonka omilla nettisivuilla häntä kutsutaan maailman parhaaksi naisnyrkkeilijäksi.
Potkonen teki avausottelussa kovan tempun ja voitti Brasilian Adriano Araujon. Siinä ottelussa Potkonen oli rajussa paikassa, kotiyleisö kannusti raivoisasti omaansa, suomalainen ei ollut silloin areenalla suosittu. Eikä tilanne taatusti ollut kuumassa hallissa helppo.
Naisten nyrkkeily herättää tunteita. Puolesta ja vastaan. Voittamalla Taylorin kahden lapsen äidistä Potkosesta tulisi Suomen olympiasensaatio. Luonnonlapsen tavoin median edessä esiintyvä Tampereen Voimailuseuran edustaja voi olla Suomen joukkueen valopilkku ja ensimmäisen mitalin varmistaja. Nimittäin voitto maanantain matsista varmistaisi Potkoselle tien välierään ja olympiamitalin. Nyrkkeilyssä kun jaetaan kaksi pronssimitalia.
Potkonen on jo tehnyt suomalaista historiaa. Hän on ensimmäinen naisemme olympiakehässä, joten myös avausottelun voitto oli historiallinen.
Suomalainen olympiasensaatio voi olla yhden onnistuneen iskun takana.