Kuntatyönantajat: Toimialakohtainen vaihtelu välttämätöntä

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtaja Markku Jalonen
Kuntatyönantajien Markku Jalonen sanoo, että toimialakohtainen vaihtelu mahdollisessa kilpailukykyratkaisussa on välttämätöntä erilaisten työaikajärjestelmien ja kustannusvaikutusten vuoksi.Lehtikuva
Julkaistu 27.09.2015 14:35
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Kuntatyönantajien mukaan toimialakohtainen vaihtelu mahdollisessa työmarkkinajärjestöjen yhteisessä esityksessä on välttämätöntä.

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ehdotti eilen toimialakohtaista vaihtelua keinovalikoimaan Ylen Ykkösaamussa, ja Kuntatyönantajat teki oman ehdotuksensa asiasta jo aiemmin.

Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen sanoo MTV Uutisille, että toimialakohtainen vaihtelu on välttämätöntä, koska eri aloilla on erilaisia työaikajärjestelmiä. Myös kustannusvaikutus esimerkiksi lomarahan leikkaamisesta olisi erilainen eri toimialoilla.

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto arvioi kuitenkin eilen, että toimialakohtainen vaihtelu olisi vaikea toteuttaa ja hallita, muun muassa lukuisten erilaisten työehtosopimusten takia.

Jalonen vastaa, että toteutus ei ole vaikeaa. Hän toteaa, että viiden prosentin kustannussäästöt on pystyttävä osoittamaan uskottavasti.

– Myös kustannuslaskenta eroaa eri sopimussektoreilla, sen takia se on välttämätöntä, sanoo Jalonen MTV Uutisille.

Jalosen mukaan esimerkiksi arkipyhien siirrosta viikonloppuihin voitaisiin hyvin sopia keskusjärjestöratkaisulla.

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus