Kuntavaaleihin lähtijät haluavat auttaa omaa puoluetta tai ryhmää – valtaa ja uraa tavoittelee vain harva

2:07img
Oikeusministeriö julkaisi korona-ohjeita kesäkuun kuntavaaleja varten – muun muassa oma kynä äänestämiseen on sallittu
Julkaistu 08.05.2021 00:01

MTV UUTISET - STT

Kuntavaaleihin ehdolle suostuneista ihmisistä useimmat kertovat syyksi halun auttaa oman puolueen tai ryhmän vaalimenestystä, ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) kyselystä.

Myös halu auttaa ihmisiä, vaikuttaa asiakysymysten ratkaisuun kunnassa tai halu auttaa omaa yhteiskuntaryhmää mainittiin syinä asettua ehdolle.

Lue myös: Perussuomalaisille jo demareitakin enemmän kuntavaaliehdokkaita

Vain harva sanoi tavoittelevansa vaikutusvaltaa tai etenemistä poliittisella uralla.

Nettihäiriköinnillä oli myös osansa. Kolmannes kyselyyn vastanneista kertoi, että ehdokkaisiin kohdistuvat solvaukset ja häiriköinti vaikuttivat merkittävästi heidän päätökseensä olla asettumatta ehdolle kuntavaaleissa.

Vastaukset kyselyyn kerättiin Kantar TNS:n gallupkanavalla maaliskuun alussa. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1  050. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tuoreimmat aiheesta

Kuntavaalit