Kansainvälisiä elokuvapalkintoja kahminut Putoamisen anatomia pokkasi parhaan ei-englanninkielisen elokuvan pystin.
Ennakkosuosikit veivät Golden Globe -palkinnot kategorioissa, joissa suomalaiselokuva Kuolleet lehdet oli ehdolla. Palkinnot jaettiin Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä Yhdysvalloissa Los Angelesissa.
Aki Kaurismäen ohjaama elokuva oli gaalassa ehdolla parhaaksi ei-englanninkieliseksi elokuvaksi, minkä lisäksi elokuvan päähenkilöä esittänyt Alma Pöysti oli ehdolla parhaasta naispääosasta musikaali- tai komediaelokuvien kategoriassa.
Oscar-palkittu yhdysvaltalaisnäyttelijä Emma Stone pokkasi palkinnon kategoriasta, jossa Pöysti oli ehdolla, kun taas Putoamisen anatomia (Anatomie d'une chute) palkittiin parhaana ei-englanninkielisenä elokuvana. Stone palkittiin roolistaan elokuvassa Poor Things. Pöystin ja Stonen kanssa samassa kategoriassa oli ehdolla muun muassa Barbie-elokuvan päähenkilöä esittänyt Margot Robbie sekä Oscar-palkitut näyttelijät Natalie Portman ja Jennifer Lawrence.
Vedonlyöntisivuston suosikit
Stone ja Putoamisen anatomia olivat molemmat ennakkosuosikkeja palkintojen saajiksi ainakin Goldderby-sivuston mukaan. Ranskalaisohjaaja Justine Trietin ohjaama Putoamisen anatomia on jo aiemmin saanut lukuisia tunnustuksia gaaloista, joissa se on ollut Aki Kaurismäen elokuvan kanssa ehdolla.
Viime joulukuussa Putoamisen anatomia palkittiin parhaana eurooppalaisena elokuvana Berliinissä pidetyssä European Film Awards -gaalassa. Elokuva voitti myös Kultaisen palmun eli Palme d'Or -palkinnon Cannesin elokuvafestivaaleilla viime vuonna.
Jo ehdokkuus harvinaista suomalaiselle
Se, että suomalaisnäyttelijä on ollut ehdolla Golden Globe -pakinnon saajaksi, on harvinaista. Gaalassa on palkittu tähän mennessä ainoastaan yksi suomalainen näyttelijä. Taina Elg voitti palkinnon kahdesti 1950-luvun lopulla.
Kuolleet lehdet -elokuvaa edusti Los Angelesissa Pöystin lisäksi muun muassa näyttelijä Jussi Vatanen. Elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Aki Kaurismäki ei ollut palkintogaalassa paikalla.
Golden Globe -voittajat valitsee 300 toimittajasta koostuva raati. Vuosien ajan Golden Globe -gaalan voittajat valitsi Hollywoodin ulkomaisten toimittajien järjestö Hollywood Foreign Press Association, mutta järjestö joutui pari vuotta sitten suurennuslasin alle muun muassa jäsenjakauman ja salamyhkäisen jäsenvalinnan vuoksi.
Järjestöä oli kritisoitu muun muassa siitä, ettei sillä ollut yhtään mustaihoista jäsentä. Sittemmin myös Golden Globe -palkintojen jakotapaa on uudistettu.
Kuolleet lehdet on edennyt myös Oscar-ehdokkaiden lyhytlistalle parhaan kansainvälisen elokuvan sarjassa. Oscar-ehdokkaat julkaistaan myöhemmin tammikuussa.