- Tämä on ikuinen harmi. Haluan pois tästä. Olen tuomioni kärsinyt, totesi niin sanottu Kuopion mies, kun häntä kuultiin oikeussalissa.
Jari Aarnion huumevyyhtiä puidaan tiistaina 67:ttä päivää Helsingin käräjäoikeudessa. Salissa kuullaan päivän mittaan useita todistajia.
Aamupäivällä kuultiin kuopiolaista miestä, joka syyttäjien mukaan kauppasi 2012 Aarnion hasista Malmin naisen välityksellä Kuopioon. Aarnio ja Malmin nainen ovat kiistäneet tämän - kuten muutkin syytteet.
Juttu nivoutuu Aarnio-juttuun sitenkin, että Kuopion poliisi pääsi vanhassa tutkinnassa Malmin naisen jäljille, mutta tutkinta siirrettiin Helsingin huumepoliisille. Syyttäjien mukaan tutkintaa ei Helsingissä jatkettu, koska Aarnio halusi suojella Malmin naista.
"En jaksa muistaa"
Kuopiolaismies tuotiin oikeuteen. Vapaaehtoisesti hän ei halunnut saapua, joten poliisit olivat ottaneet hänet kiinni.
Kuopiolaismies tuomittiin aikanaan jo kahdesta hasiskilosta, eikä häntä voi enemmästä enää tässä jutussa syyttää. Tuon tuomion mukaan hän oli hankkinut hasiksen "tuntemattomilta henkilöiltä".
Syyttäjien käsityksen mukaan kuopiolaismies nouti hasista pääkaupunkiseudulta Malmin naiselta.
Heti alkuun hän ilmoitti, ettei halua kommentoida salissa missä tekemisissä hän on ollut Malmin naisen kanssa. Mies viittasi vain kuulustelukertomuksiinsa, joita syyttäjä kävi laajasti läpi.
Syyttäjä Pihla Keto-Huovisen mukaan Malmin naisen ja Kuopion miehen tekstiviestit kertovat selkeästi hasiskaupoista.
- En jaksa muistaa, mies vastasi useita kertoja.
- Teillä on näitä papereita niin paljon, että tässä menee pää sekaisin, mies kommentoi.
"Osa totta"
Mies kuitenkin myönsi osan kuulustelukertomuksistaan olevan totta. Hän sanoi olleensa esimerkiksi Koivukylän parkkipaikka kätköllä.
Syyttäjien mukaan Aarnio tarkkaili miestä vastapäisen kaupan kattoparkkipaikalta.
- Minä olen nappulanpyörittäjä. Minusta yritetään tehdä isompi tekijä kuin olen ollutkaan.
Kun mies aikanaan otettiin Kuopiossa kiinni, niin häneltä löytyi 18000 euroa käteistä.
- Ei se kaikki ollut huumekaupoista. Oli siinä säästöjäkin, mies totesi.