KuPS päätti palkata Interistä ahdistelukohun takia lähteneen Jarkko Wissin ensi kauden päävalmentajakseen. Se tuli yllätyksenä pääyhteistyökumppaneille. KuPSin toimitusjohtaja avaa palkkauksen taustoja ja kertoo yhteistyökumppaneiden kanssa käydyistä keskusteluista.
– Ei (Wissin palkkaaminen) ollut yksinkertainen päätös, ja sitä on pohdittu todella vakavasti, KuPSin toimitusjohtaja Tomi Erola sanoo.
Wiss sai lähteä Interin päävalmentajan paikalta, kun ilmeni, että hän oli ahdistellut seuran työntekijää kauden päätöstilaisuudessa. Asia on otettu KuPSissa huomioon ja pyritty selvittämään, mitä Interissä on tapahtunut.
– Ollaan analysoitu tarkkaan – en mene yksityiskohtiin, koska en saa niihin mennä. Olemme analysoineet haastattelemalla ihmisiä ja tekemällä omaa tutkimusta sen suhteen, mitä on tapahtunut, Erola kertoo.
– On selvää, että epäasiallista käytöstä on ollut. Olemme kuitenkin ajatelleet, että tämmöisen yhden tapauksen perusteella emme voi tuomita henkilöä loppuelämäksi.
– Meillä on arvomaailma Kuopiossa todella vahvalla pohjalla, ja olemme myös peilanneet valintaa siihen. Meidän arvion mukaan ihminen ansaitsee uuden mahdollisuuden.
Kun uutta valmentajaa alettiin kartoittaa ensi kautta varten, käytiin läpi Erolan mukaan kymmeniä nimiä. Rekrytointiryhmä, johon kuuluivat Erola itse, seuran pääomistaja Ari Lahti, KuPSin puheenjohtaja Vesa Kauppila ja seurassa työskentelevä analyytikko Viki Savonen, päättyi yksimielisesti Wissin valintaan.
– Jarkko Wiss nousi nimien joukosta urheilullisin perustein parhaaksi valinnaksi. Inter-kohun takia mietittiin, että mitä meidän pitäisi tehdä, mutta päädyimme Wissiin analyysin perusteella. Tarkka analyysi perustuu numeroihin ja lukuihin, ei pelkästään siihen, että joku on tunnettu nimi, Erola avaa päätöstä.
Kritiikkiä yhteistyökumppaneilta
KuPSin yhteistyökumppaneille Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle ja Pihlajalinnalle Jarkko Wissin palkkaaminen KuPSin päävalmentajaksi tuli Savon Sanomien ja Iltalehden mukaan yllätyksenä.
Toimitusjohtaja Tomi Erola kertoo, että ulostulojen jälkeen yhteistyökumppaneiden kanssa on käyty keskusteluja.
– Meillä on ollut hyvät keskustelut kaikkien heidän kanssaan ja olemme käyneet meidän arvomaailmaa lävitse. Olemme käyneet keskusteluja ja tullaan vielä varmasti käymään. Ne ovat olleet hyvähenkisiä, Erola kertoo.
– Täytyy muistaa, että KuPSissa ei ole tapahtunut mitään tällaista epäasiallista käytöstä, ja KuPSin arvot on vahvoja, Erola painottaa.
Jatkuvatko sopimukset normaalisti?
– Eihän KuPS ole mitään väärää tehnyt. Jos sopimukset ovat katkolla niin jotkut (yhteistyökumppanit) voivat tietenkin miettiä, miten haluavat jatkaa. Itse uskon keskustelujen pohjalta siihen, että on hyvä yhteisymmärrys asioista, Erola vastaa.
Ovatko sopimukset Laitilan ja Pihlajalinnan kanssa katkolla?
– En voi kommentoida. Tuo on yrityksen ja seuran välistä luottamuksellista tietoa, Erola sanoo.
Julkisuudessa Wissin palkkaus on noussut otsikoihin. Palautetta on myös tullut seuraan jonkin verran.
– On tullut yksittäisiä viestejä ja ne ovat olleet pääpiirteittäin rohkaisevia. On toki yksittäisiä henkilöitä, jotka kritisoivat meidän valintaamme. Pääsääntöisesti olemme kuitenkin saaneet positiivista palautetta, Erola kertoo.
Jarkko Wissin on toimia KuPSin päävalmentajana ensi kaudella. Hänen ja KuPSin välinen sopimus on mallia 1+1 vuotta.
MTV Urheilu yritti tavoittaa myös KuPSin pääomistaja Ari Lahtea, mutta hän ilmoitti olevansa kiireinen, eikä kommentoinut asiaa.