Veikkausliigan kärkiseura KuPS on julkaissut oikaisun koskien eilistä valmentajauutistaan.
KuPS vahvisti eilen verkkosivuillaan, että Jarkko Wiss on seuran päävalmentaja ensi kaudesta alkaen.
52-vuotias Wiss korvaa tehtävässä Jani Honkavaaran.
Wiss joutui jäämään sivuun FC Interin päävalmentajan paikalta kauden 2023 päätteeksi. Hän jätti tehtävänsä kohun saattelemana. MTV Urheilun tietojen mukaan Wiss ahdisteli seuran naistyöntekijää kauden päätösjuhlassa.
KuPSin alkuperäisessä Wiss-tiedotteessa seura kertoi selvittäneensä FC Inter -kohua sanatarkasti näin:
Kuopion Palloseura selvitti ennen sopimusehdotuksen tekemistä asianomaisten kanssa viime marraskuussa uutisoidut asiat ja sai sen myötä selkeän kuvan tapahtumista.
Kuopiolaisseura julkaisi alkuillasta perjantaina "kaikessa hiljaisuudessa" verkkosivuillaan oikaisun alkuperäistä uutista koskien. Oikaisua ei ole jaettu seuran sosiaalisen median kanavissa.
– Väärinkäsityksien välttämiseksi todettakoon, että KuPS ei ole saanut FC Inter Turku Oy:lta tai epäasiallisen kohtelun kohteeksi joutuneelta henkilöltä selvitystä. Tässä kontekstissa asianomaisilla on tarkoitettu Jarkko Wissiä sekä KuPS:n omaa selvittelyä eri lähteistä asian tiimoilta, KuPSin oikaisussa kerrotaan.
Wissin palkkaus on tullut yllätyksenä esimerkiksi KuPSin yhteistyökumppaneille. Seuran toimitusjohtaja Tomi Erola kommentoi värväyksestä seuranneita reaktioita MTV Urheilulle aiemmin perjantaina.
– Eihän KuPS ole mitään väärää tehnyt. Jos sopimukset ovat katkolla niin jotkut (yhteistyökumppanit) voivat tietenkin miettiä, miten haluavat jatkaa. Itse uskon keskustelujen pohjalta siihen, että on hyvä yhteisymmärrys asioista, Erola vastasi aiemmin.