Legendaarisen rock-yhtyeen Nirvanan solisti ja kitaristi Kurt Cobain menehtyi tasan 30 vuotta sitten.
Nirvana-yhtyeen solisti ja kitaristi Kurt Cobain löytyi kuolleena asunnostaan 8. huhtikuuta 1994, mutta hänen uskotaan kuolleen kolme päivää aikaisemmin. Kuolemasta tulee kuluneeksi 30 vuotta.
Hän oli ottanut yliannostuksen heroiinia ja ampunut itseään suuhun.
Laulaja perusti Nirvanan yhdessä basisti Krist Novoselicin kanssa vuonna 1987.
Yhtye, jota pidetään yhtenä grunge-genren pioneereista, nousi nopeasti kansainväliseen suosioon 1990-luvun alussa.
Rankan nuoruuden elänyt Cobain kärsi mielenterveysongelmista ja huumeriippuvuudesta, mikä lopulta johti hänen kuolemaan.
27 vuoden ikäisenä menehtyneen supertähden kuolemasta liikkuu edelleen lukuisia salaliittoteorioita, vaikka miehen asunnosta löytyi itsemurhaviesti.